sunnuntai 1. huhtikuuta 2007

Pelielokuvissa

Kävin katsastamassa ensi-illassa elokuvan nimeltään 300. Elokuvahan kertoo siis Kreikan ja Persian välisestä Thermopylaen taistelusta vuonna 480 ennen ajanlaskun alkua, jossa Kreikkalaisesta sotilaskaupunki Spartasta lähti 300 miestä puolustamaan maataan Persialaisten mereltä käsin tekemältä hyökkäykseltä. Aihepiiri on jo Hollywoodissa tuttua Troijan sodasta kertoneen Troyn jälkeen. Ja onhan Spartalaisistakin tehty Hollywood-elokuvia jo aikana jolloin värikuva oli hienoin efekti joita elokuvateattereissa saattoi nähdä (The 300 Spartans, 1962).

Elokuvan nähtyäni olen samoilla linjoilla legendaarisen pelisuunnittelija Ron Gilbertin blogipostauksen kanssa (Grumpy Gamer: The Convergence) siitä, että pelit ja elokuvat ovat yhdistyneet ennennäkemättömällä tavalla toisiinsa. Aiemmin oletettiin, että peleistä kehittyy elokuvan kaltaisia juonellisia ja rönsyileviä draamateoksia, mutta nyt käy ilmi, että itse asiassa elokuvat tuntuvat kehittyvän juonettomiksi massamäiskinnöiksi perinteisimpien toimintapelien hengessä. Elokuvana 300 tuotti saman tunteen, kuin olisi katsonut kaksi tuntia jonkun pelaamista Playstationilla. Koko elokuvan juoniosuus tuntui vain lyhyiltä välianimaatioilta itse taistelun seassa ja koko tarinahan oli suoraviivainen, yksinkertainen ja monta kertaa aiemmin nähty. Jos elokuvaa dramatisoidaan muutenkin, eikö historiaa voisi kertoa myös hieman vivahteikkaammin.

Lopulta olen kuitenkin Gilbertin kanssa samaa mieltä siitä, että olihan tuo viihdyttävä elokuva. Näyttävä, täynnä äijämäistä uhoa ja hienoja erikoisefektejä. Jos pidät siitä, että elokuvat jättävät sinulle ajattelemisen aihetta poistuessasi teatterista, älä mene katsomaan tätä rainaa. Suosittelen mieluummin The Departedia, joka tosin on jo poistumassa teatterikierrosta. 1980-luvulla 300:n kaltaisista elokuvista vastasi mm. herra nimeltä Dino De Laurentiis, jonka muskelimiekkailuista musitetuimpia lienevät Conan the Barbarian ja Conan the Destroyer. Tosin jopa itävaltalaisittain murtava Conan luotti enemmän dialogin ja juonen voimaan kuin skotlantilaisittain pärskivä kuningas Leonidas.