sunnuntai 19. lokakuuta 2008

He-Man palaa hyllyille

Meidän 80-luvulla varttuneiden, nyt jo noin 30-vuotiaiden poikalasten ei liene vaikeaa nimetä Mattelin lelusta ja Masters of the Universe -televisiosarjasta tuttua He-Mania yhdeksi lapsuusajan suosikkihahmoista. Yhdysvalloissa vuonna 1980 Conan the Barbarianin lapsiystävällisempänä versiona päivänvalon nähnyt He-Man seikkaili Suomen televisiossa kolmoskanavalla 80-luvun loppupuolella. Sarjan faneille myytiin Suomessakin toimintanukkeja, lehtiä, keräilytarroja ja jopa satukasettia. Vuonna 2002 uudelleenlämmitelty televisiosarja sai odotettua kylmemmän vastaanoton.

Nyt Mattel tuo markkinoille uusitut versiot 80-luvun toimintanukeista. Uudet keräilijäpainokset sijoittuvat ulkonäöllisesti alkuperäisen sarjan ja uuden japanilaishenkisemmän animaation välimaastoon. Itse nuket ovat alkuperäisiä yksityiskohtaisempia ja tuimailmeisempiä. Ensimmäisenä ostettavaksi saapui Grayskull-linnan ruhtinas, joka on pitkähiuksisempi versio He-Manista. Piakkoin kauppoihin saapuvat perusmallinen He-Man ja pahan Skeletorin joukoissa taistellut Beast Man. Mattelin verkkokaupassa myytävät hahmot maksavat noin 15 euroa kappaleelta ja niitä luvataan tuoda markkinoille yhden uuden hahmon kuukausivauhdilla.

Leikkeihin nämä hahmot enää tuskin kelpaavat, mutta lapsuuttaan kaiholla muistelevat voivat saada näistä hienon kokoelman olohuoneen vitriiniin. Itse en aivan näin suuri fani koe olevani, vaikka lapsena televisiosarjasta tuttuja toimintanukkeja löytyikin laatikosta toista kymmentä. Myös tarrakirjaa täyteltiin ahkerasti ja tarroja vaihdeltiin kavereiden kesken. He-Man jäi oman lapsuuteni viimeiseksi leluvillitykseksi, sillä 90-luvulla televisioon tulleet Mutanttininjakilpikonnat eivät enää yhtä suuresti innostaneet, vaikka tämänkin ilmiön jäljiltä varastoon on jäänyt mm. näytellyn elokuvan soundtrack-lp ja vanha Commodore 64:lle tehty Turtles-toimintapeli. Turtlesin jälkeen tv-viihde alkoi suosia huutavaa dialogia Marsista tulleiden prätkähiirten ohella ja tämä tappoi lopullisesti oman kiinnostukseni lasten piirrettyihin.

Millaisia muistoja lapsuuden piirrossarjoista löytyy Kartanon lukijoilta? Myös nyt mainittuja vanhemmat sarjat kelpaavat. Barbababat, Kössi Kengurut ja hyvää käytöstä opettaneet Hinku ja Vinku ovat vähintään yhtä viihdyttäviä teoksia toimintasankarisarjojen rinnalla.

tiistai 14. lokakuuta 2008

Marimekon ja D&G:n oikeustaisto päätökseen

Suomalainen muotitalo Marimekko ja italialainen Dolce & Gabbana ovat päätyneet oikeusteitse yhteisymmärrykseen Unikko-kankaan ja sitä kovasti muistuttaneen D&G:n kesäkuosin käytöstä. D&G jätti Kauppalehden tietojen mukaan ensin hakemuksen yhdenmukaistamisvirastolle, jolla pyrittiin Marimekon Unikko-kuviomerkin mitätöimiseen.

Marimekko puolestaan käynnisti oikeustoimet Saksassa, jossa Hampurin oikeusistuin määräsi Dolce & Gabbanan kiisteltyä kuosia käyttävät tuotteet markkinointi- ja myyntikieltoon koko maassa. Oikeudessa D&G määrättiin maksamaan lisäksi vahingonkorvauksia Marimekolle.

Dolce & Gabbanan Unikko-kopiointi aiheuttaa melkoisen imagoiskun italialaistalolle, joka tunnetaan yhtenä muotimaailman kirkkaimpana tähtenä. Kopiointi osoittaa joko puhdasta huolimattomuutta tekijänoikeuksien valvonnassa tai ylimielisyyttä pienempiä kilpailijoita kohtaan. Unikko on onneksi niin tunnettu kuosi maailmalla, että muutkin kuin suomalaiset huomasivat D&G:n kesäkankaan plagiaatiksi. Marimekkoa pienempiä muotitaloja suuret tekijät saattavat kuitenkin pystyä pompottamaan huomattavasti huomaamattomammin ilman julkista käsittelyä. Yritysetiikka nousee toivottavasti jatkossa enemmän esille myös muotitalojen toiminnassa.

maanantai 13. lokakuuta 2008

Ihmiset pitävät vihaisista autoista

Sopivasti edelliseen autoharrastusta käsittelevään postaukseeni liittyen, tänään osui silmiini MSNBC:n uutinen, jonka mukaan ihmiset ostavat mieluummin vihaisennäköisiä autoja. EFS Vienna Consultingin pääjohtaja Truls Thorstensen työryhmineen teki tutkimuksen, jossa 20 miehelle ja 20 naiselle esiteltiin 38 uudehkoa automallia. Tutkimuksessa selvitettiin ihmisten mieltymyksiä autojen herättämien tunnemielleyhtymien suhteen. Autojen keuloista tunnistettiin ikään, sukupuoleen, tunteisiin ja luonteeseen liittyviä asioita, joita tutkimukseen osallistuneet saivat arvioida liukuvin arvosanoin. Ihmisiltä kysyttiin myös, pitivätkö he näytetystä autosta vai eivät.

Tutkimuksessa menestyivät autot, joiden luonteenpiirteet liittyivät vahvasti voimaan. Yksi menestyjistä oli 5-sarjan BMW, jonka häijysti muotoillut valot ja leveä ilmanottoaukko vetosivat tutkimukseen osallistuneiden esteettiseen tajuun. Tutkimukseen osallistui myös hybridiauto Toyota Prius, joka menestyi kuitenkin kehnosti johtuen lapsekkaammista ja kiltimmistä muodoistaan. On huojentavaa huomata, että muutkin kaipaavat autoonsa särmikkyyttä vauvamaisen pyöreyden sijaan.

Miksi autoharrastus?

Kulutusjuhlassa autourheilun ja -harrastuksen ekologisuudesta käsittelevän keskustelun seurauksena päädyin peilaamaan omaa suhdettani tähän maailmaa tuhoavaan harrastukseen. Vaikka koen olevani paljonkin ympäristöä ajatteleva ihminen, minulle harrastus- tai kilpa-auton hiilidioksidipäästöt eivät sinällään ole merkitseviä. Mistä tällainen välinpitämättömyys johtuu ja mikä harrastuksessa voi niin kiehtoa, ettei siitä voi päästää irti edes öljykriisin uhatessa?

On ehkä syytä valottaa ensin historiaa sille, mikä minut on saanut autoihin ihastumaan. Isoisäni oli taksimies, isäni niin ikään ammattiautoilija. Molemmat ja toki muukin suku on ollut aina kiinnostuneita autourheilusta ja jo pienestä pitäen olen tottunut kahvipöydän autokeskusteluihin. Autot ovat tätä kautta nousseet minulle lähes perintönä taideteosten ja tunnepitoisen harrastuksen rooliin. Käytän sanaa taideteos, koska koen lukevani autoa kuin hyvää kirjaa, elokuvaa tai taulua. Auto ei minulle ole missään määrin pelkkä väline paikasta toiseen pääsemiseksi.

Esteettisenä ihmisenä minua ensimmäisenä kiinnostaa tietenkin auton ulkonäkö. Kuten Kulutusjuhlassakin hieman karkein sanankääntein paljastin, en pidä siitä, miten autoista on tullut ulkoasullisesti mitäänsanomattomia tai feminiinisiä viimeisten vuosikymmenten aikana. Vain erikoisimmat ja usein ne eniten päästöjä aiheuttavat merkit ja mallit ovat pysyneet miehekkäinä, ja kiinnostavina, sanalla sanoen särmikkäinä.

Mikä tekee kaltaiselleni autoharrastajalle autosta särmikkään? Ei pelkkä ulkoasu, vaan myös tekniikka. Ulkoasun tulee olla ryhdikäs, selkeä, maskuliininen ja luonteikas. Ulkonäön lisäksi auton tekniikka on ratkaiseva kokonaisuutta tarkastellessa. Kun kaasupolkimen painaa alas, pitää tietää mitä autossa mekaanisesti sillä hetkellä tapahtuu. Ymmärrys on palkitsevaa. Kaikki ne äänet, joita autosta kuuluvat, visualisoituvat yksittäisten osien toiminnaksi.



Ääni on myös terapeuttinen osa autoilua. Muistan kun nuorempana koin weltschmerziä, eikä mikään tuntunut sujuvan toivotulla tavalla. Tässä tilanteessa autosta muodostui tärkeä pakokeino, sillä siihen pystyi luomaan muusta maailmasta poiketen pysyvän kontrollisuhteen. Kun kaasua painaa, moottori ulvoo tuskaansa ja tottelee. Tämä sai usein hetkessä mielen rauhoittumaan, enkä kokenut milloinkaan tarvetta aiheuttaa vastaavaa tuntemusta missään elollisessa olennossa. Pitkät ja rauhalliset ajelut toimivat mieltä puhdistavana matkana omaan itseen ja sen suhteeseen muuhun maailmaan. Kun maisemat vaihtuvat, oman elämän ongelmat kutistuvat.

Autourheiluun liittyy arvostus insinööritaitoon, jolla autoja voidaan rakentaa sekä kuljettajan kykyyn hallita tätä tehokasta ja parhaimmillaan tappavaa laitetta. Vanhanaikaisen autourheilun rinnalla mikään muu urheilu ei tunnu yhtä jännittävältä, yhtä uhkarohkealta, eivätkä niiden sankarit juhlimisen arvoisilta. Autourheilussa kuljettaja kilpailee paitsi muita ajajia, myös ympäristöä ja omaa työkaluaan, autoa vastaan. Parhaimmillaan lopputuloksena syntyy kuljettajan ja auton symbioosi, joka on olotilana uskomaton ja vaikeasti selitettävissä. Autosta tulee osa kuljettajaansa ja ajaminen tuntuu juoksemiselta, pitäen samalla hengenvaarallisen jännityselementtinsä läsnä. Pahimmillaan auto ja ympäristö voittavat kuljettajan taidon ja tahdon, jolloin tuloksena saattaa olla jopa tappava onnettomuus. Tämä on kuitenkin riski, jonka monet autourheilun pioneerit ovat ottaneet ja josta syystä heidät muistetaan lajinsa sankareina.

Autolla ajaminen ja auton kokeminen saavuttaa harrastajalla suunnattomat mittasuhteet, jotka painavat alleen kaikki autoilusta aiheutuvat epäekologiset seikat. Harva harrastaja kuitenkaan tahallaan saastuttaa luontoa ajamisellaan, mutta tällä hetkellä tälle ihmisryhmälle ei anneta käytännössä vaihtoehtoja. Uudet autot ovat pyöreitä, massamarkkinoihin vetoavia ja sukupuolettomia. Niiden tekniikka on niin monimutkaista, ettei sen toimintaa voi enää hahmottaa. Erilaiset tietokoneavusteiset ajonvakautusjärjestelmät, vaikka hyödyllisiä ovatkin, vievät ajamisesta ajamisen nautinnon. Autot ovat nykyajan kuohilaita, jotka on riisuttu alasti ja joita pilkataan lähes raamatullisessa mittakaavassa maailmaa tuhoavina laitteina. Harrastaja tahtoo autonsa olevan vahvaluonteinen, äkkipikainen ja puolustuskykyinen näitä herjaajia kohtaan. Niin vahva voi olla se tunneside, joka autoharrastukseen muodostuu. Nyt kaivataan autovalmistajilta selkeitä tekoja juuri miehille suunnattujen, tulevaisuuden harrasteautojen muodossa. Näissä autoissa voi voimanlähteenä olla sähkö, vety, maakaasu tai aurinko, kunhan niiden suunnitteluosastolla soi rock'n'roll.

torstai 25. syyskuuta 2008

Kouluissa kaivataan filosofiaa

Kauhajoella toistui se mikä nähtiin Tuusulassa jo vuosi sitten. Eikä Kauhajoen tragedia ei tule jäämään viimeiseksi kouluampumatapaukseksi. Julkisuudessa on jälleen kuumeisesti pohdittu nuorten mielenterveysmäärärahojen kasvattamista, aselain tiukentamista ja jopa internetin käytön rajoittamista. Oma mielipiteeni on se, että jokainen näistä asioista tarjoaa toki pohdittavaa, mutta näissä tapauksissa ne eivät tule uusilta ampumatapauksilta koululaisia suojelemaan.

Kouluihin kaivataan yhteiskunnallista ja filosofista keskustelua, ei koulupsykiatria. Nämä epäeksaktit kouluaineet ovat luisuneet pahasti unholaan, sillä niiden oppeja voidaan harvoin valjastaa tuottamaan mitään konkreettista hyödykettä. Käsitykseni mukaan kamaliin tekoihin syyllistyneet Auvinen ja Saari olivat periaatteessa varsin fiksuja nuoria miehiä. He vain sattuivat kiinnostumaan elämän peruskysymyksistä ja filosofiasta. Oppinsa pojat saivat mm. Friedrich Nietzscheltä, joka kirjoitti muistioissaan yleisiä moraalikäsityksiä rikkovasta yli-ihmisestä. Molemmat pojista ihannoivat tätä filosofiaa, jossa väärin tekeminen onkin oikein ja luonnonvalinta hoituu vain pakottautumalla irti yleisestä moraalikäsityksestä. Tätä ei kuitenkaan julkisuudessa syystä tai toisesta käsitellä.

On helpompaa käsitellä asioita, jotka jokainen televisionkatsoja jossakin määrin ymmärtää. Puhutaan koulukiusaamisesta, aseista ja mielenterveysongelmista. Kukaan ei tunnu ymmärtävän, että nuoret miehet ovat innostuneet filosofiasta ja vailla varteenotettavaa vasta-argumentointia näkevät lukemansa ainoana oikeana totuutena. Kouluissa pitäisi siis käsitellä enemmän erilaisia ideologioita ja elämänkatsomusta yleisellä tasolla. Nuoren kanssa tulee käsitellä tämän lukemaa kirjafilosofiaa ja tutkia erilaisia katsantokantoja.

Nykyään koulussa filosofiasta innostuneet nuoret leimataan helposti omituisiksi, vaikka kyse on varsin intellektuellista harrastuksesta. Julkisuudessakin on sentään huomattu, että molemmat tekijät ovat kokeneet syvää pettymystä sekä itseensä että muihin ihmisiin ja yhteiskuntaan yleensä, samalla tuntien ylemmyyttä muita kohtaan. Kirjaviisaus johtaa helposti siihen, että nuori tuntee olonsa muita fiksummaksi, koska muut eivät kykene tai halua keskustella tämän opiskelemista syvällisistä teemoista. Tästä seuraa pettymys ympäristöön ja maailmaan, jossa ihmiset eivät enää pohdi oman olemassaolonsa tai maailman tarkoitusta. Seurauksena syrjäytyminen ja yhä vahvempi oman yksisilmäisesti valitun filosofisen opin seuraaminen.

Se mitä julkisuudessa tällä hetkellä puidaan, saattaa jopa ruokkia vastaavaa väkivaltaista käytöstä. Ympäröivä yhteisö todistaa jälleen yksinkertaisuutensa keskittymällä asioihin, jotka eivät millään tavoin liity kyseisiin tapahtumiin. Jos nyt kaiken pinnallisen syyttelyn sijasta keskityttäisiin puhumaan todellisista asioista eli tekoihin johtaneesta maailmankuvasta, saatettaisiin vastaavaa käytöstä saada hillittyä. Tällä hetkellä ongelmissa mennään edelleen siitä mistä aita on matalin syyttämällä aseita, koulukiusausta ja mielenterveystyön puutteellisuutta.

torstai 18. syyskuuta 2008

Taiteen äärellä

Joskus vanha kirjallisuus avaa silmät lähihistorian nopealle kehitykselle. Teemat ovat kuitenkin pysyneet varsin samanlaisina jo yli sata vuotta. Ihmisiä mietityttää paitsi yhteisöllisyyden heikentyminen, lähimmäisenrakkauden väheneminen, myös luonnon ymmärtäminen ja sen katoaminen.
Taide elää nyt vain siksi, ettei se ole tehnyt mitään sellaista, joka vaatisi sen hengiltä ottamista. Se saa elää, kunnes se kuolee itsestään: mutta sitä tarvetta, joka synnytti sen maailmaan ja hoivasi sen elämää, ei kohta enää ole olemassa ja siksi sen hautaan onkin vain muutama askel. Meidän aikamme ei ole taiteelle sovelias. Se on luonnontieteen aikaa, ja tämä opettaa meitä katselemaan luontoa aivan toisin silmin kuin taiteilija ja lapsi.
Meidän aikamme ihmisestä luonto on syitten ja seurausten kudos, ja mitä laajimmalle tämä käsitys leviää ja mitä syvemmälle se tunkeutuu tietoisuuteemme, sitä vähemmän päästämme mieleemme sitä sielunsävyä, jonka vallitessa luonnosta saattaa löytää jotakin myötätuntoista ja viehättävää. Jälkeläisemme löytävät siis tietysti yhä vähemmän myötätuntoista tai viehättävää taiteen yrityksissä luontoa jäljitellä.
Näin kirjoittaa Viktor Rydberg vuonna 1920 julkaistussa teoksessaan, Kaunis ja sen lait. Kuulostaa tutulta, eikö? Rydbergin kirjoituksen jälkeen realistinen luonnonkuvaus säilyi vielä kymmeniä vuosia kotimaisessa maalaustaiteessa tärkeänä aiheena, mutta jos nyt katsotaan taiteen ja luonnon suhdetta, se tuntuu katkenneen. 2000-luvun taide käsittelee urbaaneja ongelmia urbaanien yhteisöjen ehdoilla. Taiteen yleisilme on muuttunut toiveikkaasta ja ihanteellisesta, kritisoivaksi ja synkäksi. Onhan taide toki ennenkin toiminut maailman epäkohtien ilmentäjänä, mutta tänä aikana julkisuuteen nousee ainoastaan kriittinen ja vahvasti mielipiteitä herättävä taide. Tämä koskee maalaustaiteen lisäksi myös performanssitaidetta, klassista musiikkia ja muita ennen sivistyksen tärkeinä pilareina pidettyjä taiteen lajeja.
Taiteen ala käy yhä suppeammaksi, kauneudenaistin viljelemistilaisuudet käyvät yhä harvinaisemmiksi sellaisena aikana, jota luonnontiede ja teollisuus hallitsevat. Tunnettu englantilainen filosofi Herbert Spencer vertaa luonnontiedettä ujoon Tuhkimoon, jonka kauan täytyi istua uuninnurkassa, sillaikaa kun hänen ylpeät sisarensa, taide, metafysiikka ja teologia levittelivät korujaan kaikkien nähtäviksi. Mutta nyt on tullut Tuhkimon vuoro, hänet on tunnustettu arvokkaimmaksi ja kohta hän pitelee kaikkivaltiaan kuningattaren valtikkaa. Myöskin Renan (viitaten ranskalaisfilosofi Ernest Renaniin) ennustaa taiteen kuolemaa. Hän sanoo, että tulee aika, jolloin suurta taiteilijaa pidetään melkein hyödyttömänä, menneen aikakauden kummittelijana. Luonnontutkijan merkitys sen sijaan yhä paisuu.
Ferdinand Von Wright - Näköala HaminanlahdeltaRenanin pelkäämä aikakausi on meidän kohdallamme nykyisyyttä. Ne taiteilijat, jotka vielä saavat äänensä viihteen seasta kuuluviin, koetaan usein öykkäreiksi ja julkisuudenkipeiksi individualisteiksi, jotka hakevat huomiota teoksillaan. Tällaisia taiteilijoita Suomessa edustavat eittämättä mm. Teemu Mäki ja viimeisimpänä Ulla Karttunen. Kritisoiva taide huomataan, mutta sitä ei osata enää käsitellä syvällisesti. Ihanteellinen taide on valjastettu työkaluksi kauniisiin mainoksiin, elokuviin ja videopeleihin. Sen tilan, mikä realistiselle luontokuvalle on vielä jäänyt, on täyttänyt valokuva, joka on usein puhdasta naturalismia. Onko taiteelle ja etenkään luonnon ihannoinnille sijaa nykymaailmassa? Ekologia on lähtöisin luonnontieteestä, numeroista ja mittausarvoista, joten ihanteellisuutta voi olla myös luontoa arvostavien keskuudesta vaikea enää löytää.

sunnuntai 14. syyskuuta 2008

Ensikertalaisena eBayssa

Olen onnistunut pitkään välttelemään maailman suurimman verkkohuutokaupan, eBayn, käyttöä. Pääsyyksi muodostui PayPal-tilin aktivointi, joka jäi aikoja sitten tekemättä. Pomoni hehkutuksen ja hienojen eBay-ostosten ansiosta päätin kuitenkin vihdoin tutustua huutokaupan saloihin tosissani. Projekti alkoi PayPal-aktivoinnilla. PayPal on välikäsi, jonka kautta lähes kaikki eBay-maksut voidaan hoitaa. Käytännössä eBay toimii suojamuurina myyjän ja ostajan välillä. eBaysta huudetut tuotteet veloitetaan PayPalin välityksellä suoraan ostajan tililtä, joka on äärimmäisen sujuvaa, eikä vaadi käyttäjältä alkutoimenpiteiden jälkeen juurikaan huomiota. PayPal tekee jokaisesta ostoksesta myös varsin hyvän kuitin, joka on hyödyllinen etenkin tullattavia tavaroita ostettaessa.

Itse eBay on puhdas aarreaitta ja heräteostajan painajainen. Eri tuotelistausten selaamiseen saa helposti hukattua useammankin tunnin illasta ja etenkin nyt dollarin heikko kurssi saa leuan loksahtamaan useaan otteeseen erilaisten Suomessa ainutlaatuisten tav
aroiden halpuudesta. Etenkin ilman arvonlisäveroa Suomeen tulevat tavarat ovat huom
attavan halpoja, eikä isommissa ja kalliimmissa hankinnoissakaan edes 22 prosentin verolisä mahdollisine tullauskuluineen vielä nosta hintoja mahdottomiksi.

Parasta eBayssa ovat suoraostotuotteet eli Buy it now -merkityt tavarat. Näiden kanssa ei tarvitse aikaa kuluttaa huutamiseen ja lopullisen hinnan jännittämiseen vaan tavart voidaan ostaa suoraan selkeästi kerrotulla hinnalla. eBay ilmoittaa myös sen, toimittaako myyjä tavaran Suomeen ja mitä toimituskulut tulevat maksamaan. Näin säästytään ikäviltä yllätyksiltä.
 Valitettavasti toimituskuluissa hintahaitari on melkoinen, joten myyjien kesken kannattaa suorittaa pientä hintavertailua tässä suhteessa.

Ensimmäinen ostokseni palvelusta oli GT Legends -autopeli, jonka ostin isälleni lahjaksi. Yhdysvalloista toimitettu peli tuli postikuluineen maksamaan noin puolet Suomen hintatasosta. Lisäksi paketissa oli bonuksena toinen laadukas autopeli. Sittemmin olen uskalta
utunut tilaamaan Aasiasta koiran agility-putken ja akkuparistoja. Kaikki toimitukset ovat tulleet ongelmitta perille pääasiassa kahden viikon kuluessa maksamisesta. eBayssa on hyvä palautejärjestelmä, joka kertoo paljon myyjän luotettavuudesta.

Olen täysin humaltunut eBayn herrasmiestarvikkeiden tarjonnasta. Syystä tai toisesta, mieleni tekisi näyttävää kävelykeppiä ja perinteistä taskukelloa, joiden hinnat eivät nettihuutokaupassa päätä huimaa. Läheskään kaikki tavarat eivät eBayssa ole sen halvempia kuin Suomessa kaupasta ostettuna,
 mutta huimaa eroa löytyy esimerkiksi joissakin merkkikengissä, joita voi käydä Suomessa sovittamassa ja tilata tämän jälkeen eBaysta kun tietää sopivan koon valmiiksi. Conversen tossut voi saada parhaimmillaan puolella siitä hinnasta, mitä kotimainen kenkäkauppa moisista pyytää. eBay aiheuttaa valitettavan paljon heräteostosten tekemistä, joten shoppailuholistien kannattaa pysyä kaukana tästä palvelusta.

lauantai 13. syyskuuta 2008

Kisailua nollapäästöillä

Olen jo pitkään ihmetellyt, miksei vaihtoehtoisia energialähteitä käyttäville autoille ole organisoitu minkäänlaista kilpailutoimintaa, vaikka juuri kilpailu paitsi kehittäisi teknologiaa eteenpäin, nostaisi myös näiden ekoautojen arvostusta kansan syvien rivien keskuudessa. Alankomaissa on nyt perustettu lähes vallankumouksellinen uusi Formula-autojen kilpasarja, Formula Zero. Formula 0 -luokassa ajetaan autoilla, jotka eivät rasita ympäristöä. Toistaiseksi kilpurit ovat vain mikroautoja, mutta tavoitteena on muuttaa luokka pikku hiljaa suuremmaksi ja haastaa Formula 1 -luokka jo vuonna 2015 vastaavan kokoisilla autoilla.




Formula nollat liikkuvat polttokennojen voimalla. Liikuttamiseen käytetty sähköenergia saadaan vetyä ja happea yhdistämällä, jolloin päästöinä syntyy pelkkää vesihöyryä. Varikolla tankkaus hoidetaan vetysäiliötä vaihtamalla. Elokuun lopulla ajettuun, maailman ensimmäiseen Formula Zero -kilpailuun otti osaa peräti kuusi tallia viritettyine polttokennoautoineen. Mukana oli tiimejä Alankomaista, Belgiasta, Espanjasta, Isosta-Britanniasta ja Yhdysvalloista. Suomesta ei valitettavasti tiimiä mukana ollut. Tässä olisi nyt oiva tilaisuus lähteä nostamaan suomalaisia maailmankartalle edistyksellisenä, ympäristöasioista välittävänä ja edelleen maailman nopeimpana kansana.

perjantai 12. syyskuuta 2008

Aurinkoista blogiremonttia

Vihdoin Kartanoon saatiin oma graafinen yläbanneri pelkän tekstin tilalle. Vaikka uudessa kuvassa hieman synkistelläänkin, on Suomen jälkisuvessa vielä onneksi aurinkoa jäljellä. Tässä harmaassa valossa pääsin, kuten aiemmassa postauksessa mainitsin, testaamaan aurinkoenergialla toimivaa yleislaturia ja MP3-soitinta. Nyt näiden laitteiden herättämät viralliset mietteet voi lukea V2.fi:stä, jossa jaan sekä risuja että ruusuja kiinalaiskojeille. Artikkelista löytyvät myös laitteiden hintatiedot ja linkit maahantuojan verkkokauppaan.

keskiviikko 10. syyskuuta 2008

Aurinkoa elektroniikkaan

Aurinkokennoilla varustetut pienlaitteet ovat jossakin määrin vihoin yleistymässä. Kennojen teho on kasvanut ja valmistuskustannukset kutistuneet jatkuvasti ja nyt markkinoille tulee halpatuotantomaissa rakennettua pienelektroniikkaa, jossa näitä uusia ja halpoja kennoja käytetään. Olen työni puolesta päässyt testaamaan erään suomalaisen maahantuojan Itä-Aasiassa valmistettuja tuotteita. Nyt syksyn kynnyksellä pääsin koittamaan myös aurinkokennolla varustettua MP3-soitinta ja aurinkokennoyleislaturia.

Ilokseni huomasin, että aika on todellakin kypsä näille laitteille. Mikäli pitkälti alle 50 euron arvoinen MP3-soitin soittaa 45 minuutin aurinkolatauksella musiikkia lähes neljä tuntia, ollaan tässä jo todellisen murroksen äärellä. Yleislaturina mm. Verkkokauppa.comin myymä Reino toimii myös varsin hyvin. Kahden kennon avulla voi ladata vaikka kännykkäänsä auringon voimalla. Kännykkälaturihan on ihmisillä usein se aparaatti, joka jää seinään kiinni piilosähköä kuluttamaan, joten ainakin aurinkoisemmilla keleillä tältä haitalta voidaan nyt välttyä.

Nyt odotan innolla, milloin suuremmat laitevalmistajat, kuten mediasoittimia valmistavat Creative ja Apple ottavat aurinkokennot omiin laitteisiinsa. Myös kännykkävalmistajat voisivat integroida kennot suoraan puhelinten takakansiin. Selvästikin pienissä kennoissa riittää jo tehoa ja tämä on juuri sellaista kehitystä mitä sähkölaitteissa nyt tarvitaan ja mille kuluttajien keskuudessa on kysyntää. Aurinkokennon käyttöhän on äärimmäisen ykinkertaista. Kennot kohti aurinkoa ja piuha kennojen ja ladattavan laitteen välille. Yllätyksekseni etenkin MP3-soittimen todella pieni, muutaman neliösenttimetrin kokoinen kenno oli varsin herkkä latautumaan, vaikka suoraa auringonpaisteta ei ollutkaan tarjolla. Tämä rikkoo sitä käsitystä, ettei Suomessa aurinkokennoilla tee mitään. Kyllä tekee.

sunnuntai 7. syyskuuta 2008

Tunnelmaa radan varrelta

Autourheilua kritisoivilta unohtuu usein se, miksi valmistajat tukevat tällaista sinänsä päätöntä yksitoikkoisen kehän kiertämistä niin suurilla summilla. Ohessa oleva BFGoodrichin nostalginen video paljastaa mitä autourheilu tarjoaa rengasvalmistajille. Äärirajoilla tehdyt kokeet ja kilvanajoiksi puetut testit synnyttävät jatkuvasti arkista liikennettä parantavia keksintöjä. Energiatehokkaampia moottoreita taloudellisempaan ajoon, turvavarusteita ihmishenkien säästämiseksi, uusia aerodynaamisia muotoja niin ikään polttoaineenkulutuksen pienentämiseksi.

Kartano elää pienoisessa horroksessa, mutta ei ole täysin unohdettu. Tänään Kartanossa katsellaan Formula-ykkösten Belgian osakilpailua rentoutumisen merkeissä.

maanantai 10. maaliskuuta 2008

Urheilullisuus kadoksissa

Ensiksi pyydän anteeksi arvon lukijoilta, sillä jälleen aiheina ovat autot. Suosikkeihini kuuluva Supercars.net esittelee suurin valokuvin ja kattavin arvioin uusia ja vanhoja superautoja. Autoja, joiden olemassaolo ei ole järkisyin perusteltavissa, mutta jotka herättävät suuria tunteita. Uutena lisäyksenä sivuille on ilmestynyt espanjalaisen Seatin konseptimalli Bocanegra SportCoupé. Urheilulliseksi tarkoitettu auto aiheuttaa autojen ulkonäköä ikänsä tutkailleessa ainoastaan pahaa mieltä.

Miksi nykyään niin kutsutut urheilulliset autot ovat yksi toisensa jälkeen vain kolmiovisia tila-autoja? Bocanegra on hyvä esimerkki nykyajan coupé-mallista. Auto näyttää kapealta ja korkealta, suorastaan kiikkerältä. Kattolinja lupaa nopeutta ja myös ikkunalinja on kieltämättä tyylikkään yksinkertainen. Auton kyljessä on kuitenkin muotoilija tuntunut roiskivan viivoja sinne tänne ja tämä suttu on sitten siirtynyt varsinaiseen konseptimalliin. Ikkunalinjan alapuolella on kolme pokkauslinjaa, jotka eivät yhdisty toisiinsa mitenkään. Etummainen linja on yhteydessä kyllä ajovalojen aloittamaan kaareen ja takimmainen linja puolestaan johdattaa alleviivatusti katseen takavaloihin. Helmapokkaus ei kuitenkaan ole sidoksissa mihinkään muuhun muotoon, se ei johdata katsetta etu- tai takahelmaan.

Auton keulassa on käytetty nykyään kovin suosittua muotoilukieltä, johon kuuluvat tarpeettoman suuret ilmanottoaukot ja niiden peittona toimiva halvannäköinen muovinen ritilä. Auton etuosa on todella levoton maskin leijuessa irrallaan sekavannäköisten ajovalojen välissä. Helman nurkissa on myös suuret ilmanottoaukot, jotka tuntuvat kuitenkin irrallisilta kokonaiskuvaa katsottaessa. Aukon aloittamat linjat eivät jatku enää kyljessä millään tasolla.

Vastavuoroisesti Supercars.netiin on lisätty vuoden 1965 Iso Rivolta Daytona, joka on kaikkea sitä mihin Seat ei yllä. Auto on matala, vaikkakaan ei erityisen aggressiivisen oloinen. Auton kylkilinjassa taiteellisuuden sijasta näky yhtenäisyys ja pelkistetty, mutta muhkea muotoilu, joka tekee autosta omannäköisensä. Auto näyttää lähes orgaaniselta ja seesteiseltä, kuin vuolaassa virrassa sileäksi hioutunut kivi. Toki johtuen aikansa valmistusteknillisistä rajoituksista, mm. tuulilasin ja sivuikkunan reunalinjat eivät kohtaa niin hyvin kuin nykyautoissa. Iso Rivolta on myös rakennettu suoraan kilpakäyttöön, eikä katuautoksi kuten Seat, mutta mielestäni Euroopan johtavilla automuotoilijoilla on tällä hetkellä huonot eväät luoda legendaarisia ja muistettavia linjoja urheilu- tai perheautoihin. Usein linjat ovat hakemalla haetun oloisia, rikkonaisia tai tekotaiteellisuudessaan mauttomia. Peruskoriin piirretyt pari muka rohkeaa kylkilinjaa eivät riitä legendojen synnyttämiseen.

perjantai 29. helmikuuta 2008

Digi digi

Kaapelitalouden analogiset televisiolähetykset loppuvat tämän päivän jälkeen. Itse viivästin digiboksin hankintaa viimeiseen asti, mutta nöyrryin lopulta ja asensin eilen jälleen uuden sähkösyöpön televisiotasolle. Uutta boksia en periaate- ja budjettisyistä lähtenyt ostamaan. Päädyin myös lopulta niin kutsuttuun perusboksiin pähkäiltyäni tovin halpojen tallentavien boksien huonoutta.

Netissä selasin itseni AfterDawnin digiboksivalitsimeen, jossa laitteiden tiedot on kerrottu yksiselitteisesti ja bonuksena saa vielä käyttäjäarvioita omaa ostopäätöstään tukemaan. Samalta sivustolta löytyy myös YLE:n kuuluisa digiboksien musta lista, josta tarkistin, ettei ostoaikeiden kohteena oleva boksi ala heti temppuilemaan tekstityksen kanssa.

Huuto.netistä huusin itselleni vahingossa antenniverkon Siemens Gigasetin, jossa monien muiden boksien tapaan antenni- ja kaapeliverkkoversiot eroavat mallinimessä vain yhden kirjaimen erolla (T/C). Päätin kuitenkin yrittää uudelleen, sillä kehutun boksin kaapeliversiota ei ollut huutokaupattavana yhtäkään.

Toinen kerta toden sanoo ja pari päivää ensimmäisen boksin saapumisen jälkeen noudin postista DiVision-merkkisen kaapelivastaanottimen. Musta DiVision ei valitettavasti pärjää Siemensin kauniille valko-hopeaiselle ulkomuodolle millään mittarilla, mutta positiiviset käyttäjäarviot kannustivat kyseisen laitteen hankintaan.

Laite toimiikin vallan mainiosti. Asennus oli varsin helppoa, sillä valintoja on oikeastaan vain kaksi. Kieli ja maa. Tämän jälkeen laite löysi automaattisesti kaikkiaan yli 120 kanavaa, joista toki yli puolet salattuja. Nyt boksi oli käyttövalmis. Tekstitys tuntuu toimivan sujuvasti, kanavien vaihtoviive on vajaan sekunnin luokkaa ja kuvanlaatu yllätti iloisesti. Ainoa miinuspuoli löytyi videoiden liittämiseen tarkoitetusta SCART-liittimestä, jonka kautta tulevaa kuvaa en saanut millään konstilla näkymään televisiossa. Koska televisiossa on vain yksi SCART-liitin, joudun nyt vaihtelemaan kaapelia digiboksin ja pelikonsolin välillä.

Kaiken kaikkiaan olen tyytyväinen uuteen digiboksiini, sillä huuto.netin kautta hankkimani boksi oli ilmeisesti täysin käyttämätön ja hinnaltaan yli 20 euroa kaupasta ostettua halvempi. Nyt on laatikossaan vielä kertaalleen käytetty harhaostokseni. Jos tahdot ostaa 45 eurolla (+pk) Siemens Gigaset -digiboksin antenniverkkoon, niin jätä yhteystietosi kommentteihin.

torstai 14. helmikuuta 2008

Vielä kerran Hommea

Olen hämmentynyt. Olen myös tyrmistynyt. Ei taida Hommesta olla sittenkään asialliseksi, kotimaiseksi miesten verkkolehdeksi. Sivusto on nyt sulkeutunut ja autiolla etusivulla kiitetään lukioita (niitä kouluja ilmeisesti?), jotka tietämättään osallistuivat sivuston esiversion testaukseen. Toukokuussa palaava Homme aikoo jälleen etusivun tekstin mukaan olla "kaikkien aikojen vaikuttavin suomalainen miesten elämäntapa verkkomedia".

No, nyt on pakko toivoa, että nämä elämäntapa verkkomedian tekijät käyvät kevään mittaan vielä siellä lukioiden parissa opiskelemassa hieman lisää äidinkieltä. Luovan kirjoittamisen kursseille kannattaa myös osallistua, jotta artikkeleihin saadaan jatkossa kunnon rakenne. Katsotaan mitä Hommesta vielä tulee, mutta tällä hetkellä odotukseni ovat pohjamudissa. Ei koskaan pitäisi odottaa mitään, sillä siten säästää itsensä pettymyksiltä.

tiistai 5. helmikuuta 2008

Maistiaiset Hommesta

Uusi verkossa julkaistava miestenlehti Homme julkaistiin viime viikon perjantaina. Muiden kiireiden vuoksi pääsen vasta nyt tutustumaan uuteen sivustoon. Verkkopalvelua kohtaan minulla oli pelonsekaiset ennakko-odotukset. Sorrutaanko edesmenneen Slitzin tasoiseen räkänokka-tyyliin vai ylletäänkö oikeasti tyylikkääseen ja laadukkaaseen julkaisuun.

Ensimmäisellä vilkaisulla sivusto on tyylikäs ja kansainvälisen näköinen. Navigaatio on selkeä ja etusivulla käytetyt laadukkaat kuvat vakuuttavat. Vasemman yläkulman englanninkielinen beta-versiosta muistuttava teksti sen sijaan huokuu epävarmuutta. Googlen leimattua puolet työkaluistaan beta-versioiksi, on kyseisestä fraasista verkkosivujen yhteydessä tullut yleinen web 2.0 -vitsi. Toivottavasti Homme pääsee pian ohi tästä esiversiovaiheestaan.

Negatiivistä mielikuvaa jatkavat etusivulla mainostetut artikkelit, joiden ainoa sisältö on teksti "ARTIKKELI TULOSSA PIAN". Mikäli sisältöä ei ole, ei sitä kannata suotta etusivulla mainostaa. Mieluummin tyhjäkin etusivu kuin turhilla lupauksilla tyhjille sivuille ohjautuvat linkit. Niissä artikkeleissa, joita sivulta jo löytyy, häiritsee osittaisen sisällöllisen hapuilun lisäksi myös taitto. Tekstiä on paljon ja se puuroutuu pitkiksi kappaleiksi ilman väliotsikoita. Toimittajien nimet olisi myös hyvä saada pian näkymään oikein, sillä enpä pitäisi herra Administratorin kirjoittamia artikkeleita kovin luotettavina lähteinä missään yhteydessä.

Artikkelien aiheet ovat kuitenkin mielenkiintoiset ja sivusto on jaettu loogisiin ja mielekkäisiin kokonaisuuksiin. Tyyli-osiossa luvataan perusasioihin, kuten kravattisolmuihin liittyviä neuvoja, tyylioppaita sekä ajankohtaisia trendejä esimerkiksi kevään hiusmuotia käsittelevässä artikkelissa.

Muina osa-alueina on mm. iskuvinkkejä tarjoava Naiset-osasto ja Ruokaan, juomaan sekä matkailuun liittyvä Vapaalla-osio. Lisäksi Homme tarjoaa tekniikka-aiheisia artikkeleita, kuntoiluvinkkejä ja mielenkiintoisen bisnes-osion, josta löytyykin jo valokuvaaja Saku Perinnön haastattelu.

Sivuille voi luoda oman käyttäjäprofiilin, jonka avulla voi osallistua myös foorumikeskusteluihin. Hämmentävää on profiiliin valittavien ikonien valikoima, jotka on napattu suoraan Windowsin mukana tulevista kirjautumiskuvakkeista.

Kokonaisuutena Homme jättää kuitenkin lupaavan kuvan itsestään. Artikkelien Slitz-tyyppisen, raflaavan nuorisokielen sudenkuoppa kun vältetään ja artikkelien aiheet pidetään oikeasti herrasmiestasolla, voi kyseessä olla Suomen lähihistorian vakavasti otettavin miehille suunnattu julkaisu.

lauantai 2. helmikuuta 2008

Sähkömittari nousee taivaalle

Lounais-Helsingin kollektiivisena sähkömittarina tulee tämän kuun lopulla toimimaan Ruoholahden taivas. Kirkkaan laserin avulla Ruoholahden Salmisaaressa sijaitsevan kivihiiltä ja polttoöljyä käyttävän sähkö- ja kaukolämpövoimalan tuottamaan savusumuun heijastetaan kuvio, jonka koko ja muoto muuttuu Ruoholahden ja Lauttasaaren alueiden energiankulutuksen mukaan.

Helen Evansin ja Heiko Hansenin suunnittelema Nuage vert (vihreä pilvi) -taideteos on osa elektronisen taiteen festivaalia, Pixelachea. Ruoholahdessa ja Lauttasaaressa asuvia pyydetään teoksen näytösaikana 22.-29. helmikuuta vähentämään sähkön kulutusta vihreän pilven kasvattamiseksi.

Sähköä voi säästää kytkemällä sähkölaitteet aina pois päältä kun niitä ei käytä. Säästeliäimmät voivat irrottaa niiden sähkölaitteiden johdot seinistä, jotka muuten ovat jatkuvassa valmiustilassa. Turha television, tietokoneen tai kotiteatterilaitteiston joutokäynti kannattaa nyt minimoida jo taiteenkin nimissä.

tiistai 29. tammikuuta 2008

Miesten elämäntapalehti aloittaa verkossa

Yllättäen puun takaa ilmestyy uusi miehille suunnattu elämäntapaverkkolehti Homme, joka aloittaa miesten tyylistä keskustelemisen tulevana perjantaina 1. helmikuuta. Jännityksellä odotan, mitä piilee tämän hämärän peitossa pysyneen brändin takana.

Kaksi negatiivista asiaa kuitenkin nousee heti mieleen. Miksi lehden tunnuslause on englannin kielinen? Eikö Men's lifestyle magazine käänny kuitenkin sievästi miesten elämäntapalehdeksi? Toinen häiritsevä seikka on tulevaa sivustoa mainostavan tekstin lopussa silmää vinkkaava hymiö. Vaikka verkossa ollaankin, on aina vaikeaa ottaa vakavasti tekstiä, jossa on mukana hymiöitä.

Toivotaan kuitenkin parasta, että Homme olisi laadukkaasti toimitettu ja monipuolinen verkkolehti, joka käsittelisi tyyliä laajemminkin kuin pelkästään suurimpien design-merkkien ja puvuntakkien kautta. Homme-löydöstä kiitos kuuluu Silver-blogille.

Ullakkotunnelmaa

Vanhana ylimpien kerrosten asukkina suorastaan häkellyin The Cool Hunterin ullakkokoosteesta. Kuinka paljon voikaan ylimmän kerroksen ahtaissa tiloissa olla tunnelmaa! Minulle viihtyvyyden edellytyksenä ei ole koskaan ollut suuri ja avara koti. Pidän tiiviistä, minimoidusta asumistavasta, jossa jokaisella tavaralla on tarkoituksensa, unohtamatta tietenkään silmän iloksi tarkoitettuja esineitä.

Cool Hunterin ullakoista minua miellyttää eniten puuntäyteinen vinokaton suojiin rakennettu makuuhuone. Vaikka huone onkin vain osa isompaa asuntoa jo pelkkä ullakkotila riittäisi mainiosti yhden ihmisen asuintarpeisiin. Olen viimeisen kolmen vuoden aikana tykästynyt vanhoihin tavaroihin, tummaan puuhun, rautaan ja talonpoikaistyyliin. Kuitenkaan Cool Hunterin kärkikuvana toimiva valko-oranssi futuristinen ullakkoasunto ei jättänyt minua kylmäksi. Värit toimivat yhteen ja moderni ulkoasu on viety huolella loppuun ilman sortumista tieteiselokuvamaisiin huippumuotoiltuihin sisustuselementteihin.

Miksi sitten ylin kerros? Mikään asuinkokemus ei ole vielä voittanut kesän hiostavan kuumia ukkospäiviä riihimäkeläisen kerrostalon kattohuoneiston parvekkeella. Näkymät kantoivat yli koko pienen kaupungin ja lämmin vesi tihkui raikkaana alas taivaalta. Etäämmällä näkyi kuinka pilvet roikkuivat vetelästi maan yläpuolella kaatosateen merkkinä. Omalla parvekkeella pystyi samalla nauttimaan maailman parhaasta kahvihetkestä oman asunnon suojissa. Viereisessä kuvassa oleva valoilmiö on myös peruja silloisen parvekkeeni näkymistä.

maanantai 28. tammikuuta 2008

Muotoilua maanviljelyyn

Teollisella muotoilulla ei ole rajoituksia mikäli kotimaisena tunnettua Valtraa on uskominen. Valmet-traktoreistaan tuttu yritys on nykyään monikansallisen yhtiön omistuksessa, mutta Brasilian lisäksi toinen traktoritehdas on vielä pysynyt Suomessa. Valtra todistaa, että myös traktori voi olla design-laite. Tuntemattoman suunnittelijan luoma Valtra Revolution on tummanpuhuvana varsin vaikuttava näyte siitä, mihin kaikkeen kotimainen muotoilu venyy.

Korean ulkomuodon lisäksi traktorista löytyvät kaikki uusimmat maanviljelijän toivomat mukavuudet. Vakiovarusteina olevat 8,5" näyttö, digiboksi, 400 Watin vahvistin, ilmastoitu istuin ja sähkösäätöiset peilit ovat vain osa pellolla käytössä olevista mukavuuksista. Mullistuu se maanviljelykin.

tiistai 22. tammikuuta 2008

Miestenlehtien estetiikkaa

Suomessa viime vuosikymmeninä lyttyyn poljetun miesten kulttuurin elävä keulakuva on jo 55 vuoden ajan ollut yhdysvaltalainen Hugh Hefner, kuuluisan Playboy-lehden perustaja. Vastaavia, hyvällä maulla toteutettuja miestenlehtiä ei Suomessa olla nähty aikoihin jos koskaan. Slitzin kaltaiset yritykset ovat olleet säälittävää pop-kalastelua ilman kunnollista sisältöä tai tarkoitusta.

Amazon-verkkokauppa myy nyt Playboy-lehdistä sitä osaa, jota ei lueta artikkeleiden vuoksi. 720-sivuinen Playboy: The Complete Centerfolds kokoaa yksiin kansiin kaikkien Playboy-lehtien keskiaukeamatytöt, eli niin sanotut Playmate of the Monthit. Sarja alkaa itseoikeutetusti ensimmäisen lehden keskiaukeamatytöllä, joka sattui olemaan Marilyn Monroe.

Tyylikkääseen salkkuun kootun kokoelman hinta on laskenut alkuperäisestä 340 eurosta huomattavasti mukavampaan 166 euroon. Tällä rahalla saa itselleen 55 vuoden ajalta naiseutta ylistäviä, hyvällä maulla toteutettuja valokuvia. Uusi haastaja Playboy-estetiikalle on vuonna 2004 Kööpenhaminassa alkunsa saanut S Magazine, joka kerää eri valokuvaajien otoksia kansiin kahdesti vuodessa. Kuvitukseen voi tutustua myös S Magazinen kotisivuilla.

Itse en ole Playboyta tai S Magazinea tilannut, vaan näiden sijasta luen Esquirea ja vastikään tilaamaani Detailsia, jotka toki ovat tyyliltään huomattavasti konservatiivisempia. Kotimaisia lehtiäkin olen testannut, mutta kuten sanottua, niistä ei ole vastinetta ulkomaisille vastineilleen. Suurimpana puutteena koen vakavan sisällön, poliittisten artikkeleiden ja oikeasti merkityksellisten henkilökuvien puuttumisen.

Itse toivoisin 70-luvulla parhaimmillaan olleen miestenlehtibuumin paluuta. On ilo lukea tuon aikakauden Vip tai Tekniikan maailma -lehtiä, joissa huolellisten artikkeleiden seassa saattoi nähdä myös tyylikkäästi valokuvattua naiskauneutta. Nykyisistä, kotimaisista "miestenlehdistä" puuttuu täysin estetiikka ja naiskauneuden ylistäminen. Tilalle on jossakin vaiheessa tullut halventava, halpa ja huonolaatuinen porno. Ei ihme, että nykyään seksuaalisuuden neutraaliakin esittämistä pyritään rajoittamaan kaikissa mahdollisissa julkaisuissa.

maanantai 21. tammikuuta 2008

Auringon voimaa reppuun

Chicagossa majaansa pitävän Noon Solarin syyskokoelmasta löytyy tyylikäs lehmännahkainen satchel-laukku uusiutuvien luonnonvarojen nimeen vannoville. Repun selkäpuolella on lähes koko kyljen kokoinen aurinkopaneeli, joka lataa repun sisällä olevaa akkua. Akkuun puolestaan voi kytkeä minkä tahansa USB-liitännän kautta ladattavan laitteen. Mukana toimitetaan neljä erilaista puhelinsovitinta sekä iPod-sovitin. Hintaa Logan-laukulla on hieman yli 280 euroa.

Naisille sopiva Willow on tyyliltään Loganin tapainen, japanilaisella shibori-tekniikalla värjätty kassi, jonka toisella syrjällä on myös aurinkopaneeli. Willowin saa mukaansa hieman alle 190 eurolla. Logan on ensimmäinen tapaamani aurinkoenergiaa hyödyntävä laukku, joka ei ole liian futuristisen ja muovisen näköinen. Mikäli hintaa olisi puolet nykyisestä, voisi tämä reppu nousta ostoslistalleni. Lisää tietoa Loganista ja Willowista löytyy Noon Solarin kotisivuilta.

sunnuntai 20. tammikuuta 2008

Liikkuvan ihmisen makuupussi

Olen aiemminkin blogissani paneutunut retkeilyn tyyliseikkoihin Orla Kielyn mallistoa ihastellen, mutta tällä kertaa tyylisuunta on tyystin eri. Active Sports on kehittänyt makuupussin ja haalaripuvun yhdistelmän, joka mahdollistaa uneen vaipumisen heti kun sopiva makuupaikka luonnosta löytyy.

Näyttävän keltainen Selk Bag One ei kuitenkaan sovi eräretkeilyyn talven keskellä, sillä alin lämpötila, jossa makuupussi suojaa nukkujaa paleltumilta on vain hieman yli -8 Celsius-astetta. Kesällä liikkuvan ihmisen makuupussi kuitenkin toiminee hyvin sitä viimeistä nukkuma-asennon hienosäätöä varten.

Suomen olosuhteissa makuuhaalareille tulee heti mieleen kaksi käyttöympäristöä, teekkarien vappuyö ja kesän festarit. Molempiin tapahtumiin on varmasti mukavampaa lähteä jo valmiiksi makuupussiin pukeutuneena, jolloin taivasalla vietetty yö saattaa olla edes hieman tavallista miellyttävämpi kokemus.

Noin 125 euron hintaisen makuuhaalarin tarkemmat tiedot, värivaihtoehdot ja uudet mallit löytyvät Lippi Selk Bagin kotisivuilta.

lauantai 19. tammikuuta 2008

Energiaa säästävien lamppujen koko-ongelma

Omalla kohdallani energiaa säästävien polttimoiden hankinnan koko ongelma on koko-ongelma. Vähemmän virtaa kuluttavat polttimot ovat kooltaan yleensä huomattavasti vanhoja hehkulamppuja suurempia. Toki on ymmärrettävää, että kaasuun perustuva toiminta vie sytyttimineen enemmän fyysistä tilaa, mutta silti toivoisin tämän asian korjaantuvan lähitulevaisuudessa.

Tänään kulutin joulukuusiostoksilla saamani 12 euron lahjakortin paikallisessa Bauhausissa. Mukaan tarttui kaksi Megaman-merkkistä energiansäästöpolttimoa. Kaupassa vertaillessani nämä Petit Economy -mallit olivat hyllyn pienimpiä polttimoita, mutta kotona karu totuus paljastui. WC:n lasikupujen alle polttimot eivät mahtuneet lainkaan liiallisen pituutensa vuoksi, noin senttimetriä lyhempi malli olisi sopinut.

Työpöydän valaisimeen polttimo sopii paikalleen, mutta on liian pitkä jäädäkseen metallisen kuvun alle täysin piiloon, jolloin lopputulos on silmiä häikäisevä ja ruma pätkä polttimoa, joka näkyy varjostimen alta. Joko valmistajien on pian saatava markkinoille lisää pieniä energiansäästöpolttimoita tai ihmiset joutuvat tulevan hehkulamppujen myyntikiellon myötä päivittämään valaisimensa ja varjostimensa astetta suurempaan kokoluokkaan.

perjantai 18. tammikuuta 2008

Design-poliisi valvoo kaikkialla

Mikäli rumat kirjasimet, liian pienikokoinen teksti, toistuvat kirjoitusvirheet tai silmiä särkevä taitto tuntuu päivittäiseltä kiusalta, kannattaa kääntyä Design Policen puoleen. Valppaasti yhteiskunnan graafista ulkoasua vahtaavan poliisin kotisivuilta löytyy tulostettavia tarrapohjia myös oman käden oikeuteen uskoville.

Muotoilupoliisin työ on kuitenkin nuoralla tanssimista, sillä onhan kauneus usein katsojan silmässä. Toisaalta omassa blogissanikin minua häiritsee muutamakin muotoilullinen seikka, joille en yksinkertaisesti mahda mitään. Palstojen tasaaminen vasempaan reunaan aiheuttaa uskomattomia liehuja oikeassa reunassa. Vaihtoehtona on toki käyttää tekstin tasausta molempiin reunoihin, mutta tämä aiheuttaa Design-poliisin tarroissakin mainittujen jokien syntymistä sanojen väliin. Toivomuslistalla onkin, että Google lisäisi Bloggeriin joskus tavutuksen suomen kielelle.

Toisaalta joskus typografiaan ja taittoon liittyvien ongelmien ja suoranaisten virheiden havaitseminen on helppoa. Taisi olla vuosi 2003 kun Suomen itsenäisyyspäivän vastaanotolla oli pöytien nimikyltit ja ruokalistat toteutettu Comic sans -fontilla, joka oli allekirjoittaneen ja monen typografiaan enemmän tutustuneen mielestä suoranainen etikettivirhe.

Toisaalta tälläkin hetkellä sorrun itse tietoiseen tekniseen virheeseen käyttämällä päätteellistä tekstiä verkossa, vaikka tutkitusti päätteettömän (mm. Arial) tekstin käyttö digitaalisessa sisällössä parantaa lukunopeutta. Muotoseikoissa ei taida olla täydellisiä voittajia koskaan, joten Design Policen tarroille on käyttöä varmasti niin nyt kuin tulevaisuudessakin.

torstai 17. tammikuuta 2008

Applelta superohut kannettava

Apple julkaisi MacWorld 2008:ssa uuden MacBook Airin, joka on yhtiön aiempia kannettavia tietokoneita ohuempi ja kevyempi. Laitetta on ohennettu jättämällä turhat liittimet pois laitteen sivuilta. Jäljelle ovat jääneet vain mini-DVI ulkoisen näytön liittämiseen sekä yksi USB-liitin lisälaitteita varten.

Idea on hyvä, sillä suurin osa nykyisten kannettavien tietokoneiden liittimistä juontaa hamaan mikrokivikauteen ja lähes kaikki toiminnot voidaan nykyisin hoitaa langattomasti. Kuulokkeet toimivat Bluetoothin avulla, monessa kodissa käytetään jo langatonta WLAN-verkkoa ja niin edelleen.

Siltikin ihmetyttää Applen aggressiivinen hinnoittelu. Eikä tässä tilanteessa tarkoiteta erityisen halpaa hintaa. Nopeasti kehittyvässä tietokonemaailmassa jo antiikkiset 1,6 ja 1,8 GHz taajuuksilla hyrräävät suorittimet eivät oikeuta paikkaansa uuden mikron ytimenä, vaikka näillä työnteko toistaiseksi täysin sujuvasti onnistuukin. Myös suunnattoman suuri hintaero kiintolevyllä varustetun mallin (1700 euroa) ja Solid State Drivella varustetun mallin (2900 euroa) välillä on käsittämätön. Etenkin kun tämänkaltaisessa mikrossa Flash-muisteihin perustuva SSD on erittäin käytännöllinen ominaisuus liikkuvien osien vähentyessä ja akun keston parantuessa.

En kuitenkaan epäile hetkeäkään, etteikö ylihinnoitellut MacBook Airit pian löytäisi kotiaan Suomessakin jokaisen vähänkään vakavammin otettavan mediatyöläisen kainalosta.

sunnuntai 13. tammikuuta 2008

KIOSKin Suomi-kausi meni sujuvasti

New Yorkin Manhattanilla toimiva Kiosk on pieni myymälä, jonka tuotekatalogi koostuu pääasiassa suunnittelemattomista, vaatimattomista ja yksinkertaisista jokapäiväisistä tavaroista. Undesigniin luottava yritys on järjestänyt eri maita käsitteleviä teemakausia. Toistaiseksi takana on Japani, Ruotsi, Meksiko, Saksa ja nyt myös Suomi.

Suomesta Kioskin valikoimaan on päässyt mitä erilaisempia esineitä. Sunnuntai-jauhot, Fortuna-peli, Sisu-pastillit, saunakiulu, hymypoikapatsas, Koskenkorva-pullo ja Afrikan tähti -peli ovat vain osa tarjonnasta. Suurin osa tuotteista on jo myyty, mutta vielä on jäljellä mm. puusaha, kengän pohjalliset ja Pihlaja-namusia.

Olisi tavattoman mukavaa kuulla new yorkilaisten ostajien kommentteja meille jokapäiväisistä tuotteista; mikä innosti ostamaan paketillisen suomalaista mäntysuopaa tai millaisessa ympäristössä palavat Lintulan nunnaluostarista lähtöisin olevat mehiläisvahakynttilät? Onneksi jokaiselle tavaralle on kirjoitettu runsas selitys, joka vastaa osaltaan näihin kysymyksiin.

lauantai 12. tammikuuta 2008

Verkosta apua kodin huoltotöihin

Taannoinen hajulukko-postaukseni herätti ainakin zepanderissa kysymyksen "Mistä tuollaisia voi tietää?". Itse olen oppinut yhtä ja toista kodin ylläpidosta pelkästään tutustumalla rohkeasti kodin sähkö-, vesi- ja muihin laitteisiin, mutta monesti apu on löytynyt myös internetistä. Lupasin myös koota listaa sivustoista, joilta löytyy apua huoltotoimenpiteisiin, remontointiin ja muihin asioihin joita kukaan ei syntyessään voi tietää.

Hienon triplan tarjoaa Suorakanava Oy, jonka sivustot Rakentaja.fi, Sisustaja.com ja Puutarha.net antavat apua niin talonrakentajille, remontoijille, sisustajille, kuin puutarhan ja kodin kasveja hoitavillekin. Sivustot toimivat samalla mainoksena alan yrityksille. Samalla mainoslinjalla toimii Suomela, josta löytyy myös hyviä vinkkejä monelle asumisen eri osa-alueelle.

Hyviä vinkkejä tarjoaa tunnetusti myös Pirkka, jonka sivuilla on vinkkejä lähinnä remontoijalle, mutta antaa myös käytännön ohjeita mm. ulkovalaisimen tai laminaattilattian asentamiseen. Perhekerho kantaa oman kortensa kekoon sisustus- ja remonttivinkeillä, mutta tarjoaa myös apua puutarhan hoitoon.

Hyviä pikaniksejä aivan perushuoltotoimenpiteisiin tarjoaa yllättäen Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta pienellä ohjesivustollaan. Ehdottomasti paras tapa löytää ratkaisuja juuri omiin kodin ongelmiin on tutustua keskustelupalstojen arkistoihin. Huonosta maineestaan huolimatta Suomi24 tarjoaa tällä hetkellä parhaan ja kattavimman keskusteluarkiston ja neuvontapohjan kodin ongelmien parissa painivalle.

Mikäli valmiita keskusteluja ei löydy, eikä vastausta omaan viestiin tule, voit toki pyytää neuvoja koska tahansa myös Kartanon kommenteissa. Autan ilolla kanssaihmisiä, mikäli mitenkään osaan. Älkääkä koskaan unohtako Googlen voimaa ongelmanratkojana.

Mukavia hetkiä kodinhuollon parissa ja ongelmavapaata kevättä kaikille lukijoille. Toivottavasti kerätyistä sivustoista on hyötyä tai jopa huvia mahdollisimman moneen tilanteeseen.

Lainaus historiasta

Jos muukalainen, tahtoen oppia tuntemaan meidän kansallisluonnettamme ja meidän olomuotojamme, seurustelisi meidän yhteiskuntamme eri piireissä, niin hän varmaankin saisi meistä omituisen käsityksen. Kaikkialla ja kaikensäätyisiltä yhteiskunnan jäseniltä saisi hän kuulla samaa valitusta, että yhteisen hyvän harrastus on sammunut, että toimintahalu on nukkunut, että on niin vähän, tuskin ollenkaan kansalaisia, jotka tahtoisivat toimittaa jotain muutakin, kuin mitä kuuluu jokapäiväisen leivän hankkimiseen, ja että sekin joka on vastaisen toimeentulonsa turvannut ja koonnut säästöjä jälkeläisilleenkin, ei astu askeltakaan jokapäiväisen polun ulkopuolelle.
"Mnemosynestä", 1821

Miten hyvin tämä Isien ääni -kirjasta otettu lainaus päteekään vielä tänä päivänäkin. Itsekkyys ja omahyväinen toiminta leimaa yrityskulttuuria niin ulkomailla kuin Suomessakin. Epäsuotuisammassa asemassa olevan riistämistä jatketaan, eikä yhteiskunnan yhteiseksi kehittämiseksi nähdä vaivaa nimeksikään. Miten hienoa olisikin, jos suomalaiset, kuten menneiden vuosikymmenten japanilaiset ikään, voisivat vielä puhaltaa yhteen hiileen jonkin yhteisen tavoitteen saavuttamiseksi. Aiemmin on syntynyt käsitteitä kuten suomalainen muotoilu tai suomalainen innovointi. Millaisia käsitteitä suomalaisuus herättää tulevaisuudessa?

keskiviikko 9. tammikuuta 2008

Vanhaa viisautta vajaalla vitosella

Tein viikko sitten loistavan kirpputorilöydön - tai oikeastaan kaksikin löytöä. Koska uusi televisiovapaa makuuhuoneemme on valmis, päätin alkaa lukemaan ihan oikeita kirjoja. Koska pidän kaikesta vanhasta, päätin myös haalia kirjahyllyyni koristeeksi vanhoja kirjoja. Tampereen Radiokirppis tarjosikin hyvän valikoiman vanhaa kirjallisuutta huokeaan hintaan.

Neljän euron hintaan mukaani lähti Isien ääni -niminen ohut kirjanen, johon on koottu suomalaisia mietelmiä kansasta ja sen itsenäisyydestä. Mielenkiintoiseksi ajatukset tekee se, että kirja on painettu vuonna 1891, eli 26 vuotta ennen Suomen itsenäistymistä. Kirjaan on koottu ajatuksia niin lehdistä kuin kirjoistakin alkaen H.G. Porthanin isänmaallisesta runoilusta vuodelta 1771. Kirjassa esiintyy kansallishenkisiä ajatuksia niin Snellmanilta, Topeliukselta, Runebergiltä kuin monilta muiltakin tunnetuilta historian henkilöiltä. Kieli on paikoin huvittavaa, mutta suurimmaksi osaksi ymmärrettävää. Hämmentävänä yhteistekijänä Venäjän keisari Aleksanteri I saa suurta kiitosta Suomen kansan tunnustamisesta. Sen sijaan ruotsalaishallintoa moititaan kokonaisen kansakunnan syrjimisestä.

Leo Tolstoin jälkeenjääneet teokset puolestaan tarttui hyllystä mukaan jo pelkästään koomisen nimensä vuoksi. Ilmeisesti kaksiosaisen sarjan ensimmäinen kirja on kuitenkin myös varsin iäkäs ja painovuodeksi mainitaan 1911. Kohta satavuotias kirja siis tämäkin. Tolstoin jälkeenjääneisyyteen en ole vielä ehtinyt perehtyä, mutta innolla odotan mitä kauniit ja maanläheiset kannet väliinsä kätkevät.

Erityisesti kirjoissa kiehtoivat myös niiden alkuperäisomistajien nimikirjoitukset. Tolstoin omistajasta ei ole aivan selvyyttä, mutta Iida Hirvonen on saanut luvan olla Isien ääni -kirjan ensiomistaja, josta muistona selkeä signeeraus painovuodelta. Tolstoin teoksen omistajan signeeraus on mahtipontisempi ja lennokkaampi. Mihin ovat tämänkaltaiset allekirjoitukset kadonneet?

tiistai 8. tammikuuta 2008

Muistakaa hajulukkojen siivous

Vetoan tässä kaikkiin ihmisiin, joilla on pesualtaita kotonaan. Etenkin teihin, jotka asutte vuokra-asunnossa. Muistakaa aina välillä siivota pesualtaiden hajulukot. Etenkin 70-luvulla ja sen jälkeen rakennetuissa taloissa on usein helposti irrotettavissa oleva muovinen hajulukko, joka on helppo siivota vaikka pari kertaa vuodessa. Hajulukko on siis se mutka siinä pesualtaan poistoputkessa. Peskää se.

Syy tähän vetoomukseen löytyi tänään oman toilettimme pesualtaan alapuolelta. Viitteitä ongelmista antoi veden ilmestyminen lattialle. Syyksi paljastui varmasti vuosia pesemättä jäänyt hajulukko. Irrotettuani hajulukon valtasi huoneen kammottava lemu ja hajulukon sisältä löytyi melkoisesti Alien-elokuvien lavasteita muistuttavia vihreitä limapatteja. Välttäkää vastaavat vastenmielisyydet ja muistakaa huuhtaista hajulukotkin kerran tai pari vuodessa. Sama pätee lattiakaivoihin.

maanantai 7. tammikuuta 2008

Ekologiset autot ovat rumia

Mitä vähemmän auto saastuttaa, sitä kammottavamman näköinen se on. Tämä pitää erittäin hyvin paikkansa kun tutustutaan tämän hetkisiin hybridiautosuosikkeihin, Toyota Priukseen ja Honda Insightiin. Autojen muotoilu on täysin luokatonta ja suorastaan vastenmielinen kohderyhmälle, joka eniten polttoainetta kuluttavilla autoilla ajaa. Onneksi sentään Honda on alkanut asentaa hybridilaitteistoa myös tavallisiin Civic-malleihin ja muut valmistajat tarjoavat samoin uutta teknologiaa vanhoissa kuorissa, ilman kammottavaa ekoego-muotoilua.

Nyt italialainen muotoilijalegenda Pininfarina on lähdössä mukaan pelkästään sähkön varassa toimivien nollapäästöisten autojen valmistukseen. Ensireaktioni oli innostunut, sillä kyseisen firman piirustuspöydältä ovat kotoisin miehekkäitä legendoja Ferrari Daytonasta ja Testarossasta aina Jaguar XJ220:een sekä Alfa Romeo Spider Duettoon. Odotukset olivat siis korkealla, mutta pettymys karvas. Lopputuloksena on nelipaikkainen lähinnä Peugeot 107:ää ja Smartia yhdistelevä saippuakuplan näköinen pallukka, josta muotoilun intohimo on kaukana. Ranskalaisen Bollorén valmistamaa edistyksellistä akkuteknologiaa käyttävään Pininfarinan sähköautoon voi tutustua Green Car Sitellä.

Ainoa muotoilultaan meihin bensahulluihin miehiin vetoava sähköauto on siis edelleen yhdysvaltalaisvalmisteinen Tesla Roadster.

torstai 3. tammikuuta 2008

Orgaaninen kirjahylly ja muita tuoteideoita

Harrastelijoiden luomia tuotekonsepteja sisältävältä Idealist-sivustolta löytyi mielenkiintoinen kirjahylly. Broken shelves eli hajonneet hyllyt on konsepti, jossa puolikkaat hyllyt ovat epäsymmetrisesti vinossa, tarjoten kehittäjänsä mukaan luonnollisen tavan arkistoida kirjoja. Isoille ja pienille kirjoille löytyy tilaa monipuolisesta ja muunneltavasta kokonaisuudesta.

Pelkän säilytyksen lisäksi hyllyyn on rakennettuna myös penkki ja lukualusta, jolloin kirjojen lukeminen onnistuu itse kirjahyllyn sisällä. Tutustu Broken shelves -konseptiin Idealistin sivuilla. Toinen itseäni kiehtova konsepti on M++Card, jossa käyntikorttiin on yhdistetty muistikortti. Lukulaitteena toimii pienikokoinen USB-sovitin. Tällaiseen digitaaliseen käyntikorttiin olisi helppo tallentaa omaa yritystä koskevia esitteitä, videota, työnhakijan portfolio tai kokeiluversiot ohjelmistoyrityksen tuotteista. Gigatavun muistilla varustetulle käyntikortille voisi arvioida kertyvän hintaa kuitenkin noin 15-20 euroa, joten aivan jokaiselle vastaantulijalle kortteja ei tulisi jaettua.

tiistai 1. tammikuuta 2008

D&G matkii Marimekkoa

Menestyviä tuotteita kopioidaan aina. Marimekko on ollut ennenkin halpavalmistajien hampaissa, mutta nyt matkijoiden joukkoon on liittynyt myös arvostettu Dolce & Gabbana. Marimekon kuuluisa Unikko-kangas on päätynyt hieman muunneltuna versiona D&G:n mekkoihin ja toppeihin. Ilmeisesti D&G:llä on oltu katkeria siitä, että Marimekon kuosit tulevat jatkossa koristamaan niin H&M:n vaatteita kuin Manolo Blahnikin kenkiäkin. Helposti tunnistettava kuosi on hyvä myyntivaltti mille tahansa vaatteita valmistavalle yritykselle, mutta D&G:n suoraviivainen kopiointi ei ole hyväksyttävää tai edes ymmärrettävää.

Lähde: The Glam Guide