keskiviikko 9. toukokuuta 2007

Äiteempäivä

Sunnuntaina on taas se ainoa päivä vuodesta kun ihmiset muistelevat äitiään. Kaupoilla on nyt ollut tehoviikko äitienpäivälahjojen tyrkyttämisen osalta ja vain harva etsii askarrella itse jotain todella persoonallista äidille lahjaksi. Itse keksin tämän vuoden lahjani aivan käytännön tarpeen, ainakin kuvitellun sellaisen, pohjalta. Äidilläni on jo pitkään ollut leipätarjottimena varsin ruma muovinen soikio, jonka matalalla reunalla on vieläpä tyylikäs Ferroplast -tarra. Niinpä päädyin hankkimaan lahjaksi kunnon leipätarjottimen, josta eivät muruset heti lentele laitojen yli.

Kuvassa näkyvä tarjoitin on kooltaan noin 23*23 senttinen, tummaksi käsiteltyä puuta oleva ja pohjastaan kuvioitu. Tarjotin löytyi Tampereen Sokoksesta ja on pienempi kahdesta tarjolla olleesta vaihtoehdosta. Jotta tarjotin ei olisi aivan yksinäinen, löytyi lähettyviltä hyvin tarjottimen väreihin sopivat Pentikin servetit. Lisäksi lahjaan kuuluu luonnollisesti kortti, jonka ostin hyväksi erikoisliikkeeksi havaitsemastani Tampereen Korttikauppa Näsistä. Kokonaisuutena lahja tuli maksamaan alle 20 euroa, joten äidin muistaminen ei todellakaan ole kallista. Eikä sitä lahjaakaan aina tarvita, usein riittää pelkkä äiteemuorin muistaminenkin edes kerran vuodessa. Sitä varten on päivä. Sunnuntai.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti