maanantai 11. kesäkuuta 2007

Pakkauksen kertomaa

Usein tuotteen pakkaus kertoo meille itse tuotteesta paljon asioita ennen kuin olemme ehtineet edes tuotteen nimeä lukea pakkauksen kyljestä. Tuotepakkauksen värit, kuvat ja kuviot eivät ole sattumanvaraisesti kehiteltyjä. Usein tuoteperheillä on oma yhtenäinen graafinen tyyli pakkauksissa, joka kertoo tuotteiden arvomaailmasta. Tarkennetaanpa; graafinen tyyli ja pakkaus kertoo siis siitä arvomaailmasta, jota asiakas tahtoo itsestään paljastaa muille. Rainbow -tuotteet herättävät ulkoasullaan edullisen vaikutelman, joten ne sopivat taloudestaan tarkoille, opiskelijoille ja eläkeläisille esimerkiksi. Santa Maria -mausteet tuovat kokkaukseen juhlantuntua, siinä missä halvemmista purkeista ripotellut samat pippurit tekevät ruoanlaitosta lähinnä suurtalouskeittiömäisen kokemuksen.

Myös ekologisilla tuotteilla on pakkauksissaan oma arvomaailmansa kerrottavanaan. Usein luontoystävälliset tuotteet ovat pakattuina ruskeaan tai vihreään, ehkä jopa kierrätyspahviin. Valitettavan usein typografia kielii edelleen hippiajan hengestä, mutta onneksi tuotteiden erikoisuus on saanut pakkaussuunnittelijat tuomaan esille myös ylellisiä piirteitä graafiseen ilmeeseen. Usein tuotteet näyttävät suoraan 1800-luvulta tulleilta, jolloin ilmaa saastutti autojen sijasta hevosenlanta, kukat kasvoivat ja hongat huojuivat. Tällaisesta maailmanajasta on helppo asiakkaan kerätä mieleensä luontoa hellivät ajatukset. Itse ostan mieluusti kyllä eko- ja luomutuotteita. Niistä saa hyvän mielen lisäksi kaapit täyteen tyylikkäitä pakkauksia. Verratkaapa vaikka kuvassa olevaa Queen Been valmistamaa saippuapalaa lähikaupan räikeänvärisiin saippuapurkkeihin.