perjantai 13. heinäkuuta 2007

Patjat - Jousitetut

Patjakyselyn toinen suosikki olivat joustinpatjat. Mari Koo nosti esiin Kuluttaja-lehdessä julkaistun suuren patjatestin tulokset marraskuulta 2005. Oopa on testienkin kanssa samaa mieltä ja suosittelee Ikean joustinpatjoja, jotka ovatkin hintaansa nähden varsin laadukkaita. Taviokuurna muistuttaa tarkistamaan patjan jousituksen. Avojousitettuun patjaan verrattuna pussijousitettu on tukevampi, kestävämpi ja parempi selälle. Erona aiemmin käsiteltyihin futon-patjoihin on yleensä korkeampi patjakorkeus, pehmeys, sekä patjan päällysmateriaalin irroitettavuus pesua varten. Joustinpatjoissa hengittävyys on usein hyvä patjan sisällä, joten kosteutta patjaan ei kerry, mutta hengitys ei välttämättä toimi iholle asti, välissä olevan patjasuojuksen ja usein tiiviin petauspatjan vuoksi.

Joustinpatja on yleisimpiä Suomalaisten käyttämiä patjamalleja ja patjoja saakin monen kokoisena, paksuisena ja laatuisena useimmista huonekaluliikkeistä. Patjojen hinnoissa on enemmän vaihtelua kuin laadussa, halvimpien patjojen ollessa noin 200 euron hintaluokassa siinä missä kalliimmat patjat maksavat useita tuhansia euroja. Kuten ICRT-testijärjestön mittaukset osoittavat, ovat laadulliset erot eri hintaluokkien välillä häviävän pienet. Kannattaakin siis säästää ja testata patjat objektiivisesti kuuntelematta myyjien tyhjiä mainospuheita.

Netissä toimiva sisustuskauppa ON24 tarjoaa 160*200cm joustinpatjaa halvimmillaan hintaan 216 euroa. Tämä halvin Apollo-patja on 17cm korkea peruspatja, jossa on 110 jousta neliömetriä kohden. ON24:ssä olevista kalliimman hintaluokan patjoista löytyy anti-allergiseksi käsiteltyä päällikangasta, tiuhempaa jousitusta ja irroitettavaa päällikangasta. ON24:n patjat eivät pääsääntöisesti ole pussijousitettuja.

Maanlaajuisesti toimiva huonekaluliike Stemma myy Hilding ja Jensen -merkkisiä joustinpatjoja. Halvemmat Hildingitkin maksavat esimerkkikoossa 80*200cm huimat 266 euroa, kalliimpi Jensen-mallisto liikkuu tuhannen euron tietämissä samaisessa esimerkkikoossa. On hiuksianostattavaa ajatella, mitä itse hakemani 160*200cm patja mahtaisi tässä liikkeessä maksaa.

Huonekaluliike Asko tarjoaa halvinta Pilvi-mallin joustinpatjaansa 160*200cm kokoisena hintaan 510 euroa. Patja on perusmallinen ja sisältää 185 Bonnell-tyyppistä jousta neliömetriä kohden. Iskun Mars-patja on vastaava ja 80*200cm kokoisena on tarjouksessa 120 eurolla. Tuttua laskukaavaa noudattaen 160cm leveyksinen versio maksaisi siis noin 250 euroa, mikäli tarjous koskee myös muita kokoja.

Kalustejätti Ikea myy halvinta Sultan Högbo patjaa 160*200cm kokoisena hintaan 149 euroa, joka on ehdottomasti edullisin netistä löytämäni parivuodekokoinen patja. Patjassa jousia on toki vain 101 kappaletta per neliömetri. Paksuutta patjalla on kuitenkin ruhtinaalliset 20cm. Patjatestissä suhteellisen hyvin menestynyt Sultan Hasselbäck maksaa 160*200cm kokoisena 329 euroa, mutta tarjoaa jo tiheämmän pussijousituksen (151 jousta per neliömetri), sekä ylelliset 28cm paksuutta. Edellämainittujen välimaastosta löytyy vielä Sultan Hustad, jossa on Hasselbäckistä tuttu tiheä pussijousitus yhdistettynä Högbon pintamateriaaleihin ja 20cm korkeuteen. Hintaa tälle, omalle suosikilleni tulee parivuodelevyisenäkin varsin inhimillinen 189 euroa.

Maskun Kalustetalon valikoimista löytyy nuorille ja lapsille, eli ilmeisen kevyille ihmisille suositeltu Masku 1 joustinpatja, joka 80*200cm kokoisena on tarjouksessa 129 eurolla. Tämän jätän itse pois laskuista, sillä kaipaan patjaltani tukevuutta, enkä usko, että nuorisopatja sitä pystyy tarjoamaan. Jyskiltä löytyy yrityksen oma Dreamzone nimeä kantava patjasarja, josta halvimpana esimerkkinä on 2kpl Basic S10, 80*200cm joustinpatjoja yhteishintaan 119 euroa. Patjassa on 116 Bonnell-jousta neliömetriä kohden ja tuote on valmistettu Suomessa. 10 vuoden takuulla varustettu 160*200cm kokoinen Plus S20 joustinpatja maksaa sekin siedettävän 349 euroa. Plus S20:ssä on 258 pussijousta neliömetrille, polyesteri-puuvilla-päällinen ja se sopii myös moottoroidulla pohjalla oleviin sänkyihin. Tämä patja on ehdottomasti varteenotettavin kilpailija Ikean Hasselbäckille.

Sotkalla on laaja valikoima erilaisia patjoja, joista esimerkiksi valitsin Saana -parivuodekokonaisuuden. Kaksi 80*200cm kokoista patjaa sekä yhdenäinen sijauspatja maksavat yhteensä 349 euroa. Hinta ei ole lainkaan paha ottaen huomioon, että sijauspatjaa ei tarvitse ostaa erikseen.

Yhteenvetona joustinpatjoista voisi todeta, että järki kannattaa pitää mukana kun patjaa valitsee, sillä hintahaitari on todellakin yllättävän suuri. Kuitenkin parivuodekokoon sopivia patjoja tai patjasettejä saa 120-350 euron välillä monenlaisia, joista kalliimmissa ominaisuudet yltävät aina lähes 2000 euron patjojen tasolle. Jälleen painotan, että oma selkä on kuitenkin se paras patjatesteri ja aina kannattaa koeistua ja koemaata patja. Sen verran isosta ostoksesta on kuitenkin kyse, että aivan sutta ja sekundaa ei kannata ostaa, mutta pitkäjänteinen ja kriittinen ostaja voi säästää satoja euroja valitsemalla patjansa oikein.