torstai 27. elokuuta 2009

Uutta verta Muodin huipulle

Erilaisten reality-sarjojen vallattua tyystin Suomen mainostelevisiokanavat, alkaa laadukkaasti tuotettujen ohjelmien löytyminen olla yhä vaikeampaa kaiken ala-arvoisen tauhkan seasta. Itse olen reality-sarjoista satunnaista vilkuilua useammin seurannut eräitä sisutussarjoja, Muodin huipulle ja Huippumalli haussa -sarjoja Diiliä sekä tietenkin joitakin autoaiheisia ohjelmia. Erityisesti sarjat, jotka esittelevät ihmisten konkreettisia taitoja pelkän humalaisen sekoilun tai nuotinvierestälaulannan sijaan kiinnostavat.

Onkin mukavaa kuulla, että Staran nettisivuilla omaa Silver-muotiblogiaan pitävä opiskeluajoilta tutuksi tullut Vesa Silver on mukana lokakuussa alkavan uuden kotimaisen Muodin huipulle -sarjan tuotantotiimissä. Moniosaaja Silver on mukana paitsi muotisuunnittelijoiksi halajavien kilpailijoiden tehtävien suunnittelussa, myös kulissien takana hoitamassa sarjaan vierailevia tuomareita sekä pitämään yhteistyökumppanit tyytyväisinä. Odotan mielenkiinnolla millaisia tehtäviä ja tuomareita sarjassa nähdään tulevana syksynä.

Onnittelut Vesalle työn ja harrastuksen hienosti yhdistävästä uraliikkeestä!

1 kommentti: