sunnuntai 29. marraskuuta 2009

Hans Rosling ja maailman kehitys

Ruotsalaisprofessori Hans Rosling on näyttänyt viime vuosina mallia siitä, miten maailman kehitys voidaan esittää yleisölle siten, että maallikkokin ymmärtää mistä on kyse. Miehen vuonna 2006 TED-konferenssissa pitämä puhe on innostuneisuudessaan suorastaan legendaarinen. Rosling esitteli samalla kehittämänsä Trendalyzer-ohjelman, jolla monimutkaistakin statistiikkaa voidaan esittää selkeästi. Miehen alla olevalla videolla esittelemiä tilastoja pääsee vertailemaan itse ilmaiseksi Gapminder-järjestön sivustolla, josta löytyy selaimessa toimiva versio Trendalyzerista.


Ja tärkeintähän ovat tietenkin itse tilastot. Jo pelkästään oman kotimaan eri tilastotiedoista löytyy monta yllättävää seikkaa, joista riittäisi pohdittavaa monen blogipostauksen verran. Gapminderin tarjoama tilastopalvelu toiminee oivana työkaluna etenkin opiskelijioiden tietolähteeksi.

Gapminderin tilastotietojen lukeminen vaatii tietenkin jonkin verran kontekstin ymmärtämistä. On täysin turhaa pelästyä sitä tosiseikkaa, että Suomi on henkilökohtaisen sähkönkulutuksen osalta aivan maailman kärkimaita, sillä kun katsotaan, että kärjessä ovat myös maat kuten Islanti, Norja, Ruotsi ja Kanada, nähdään syyn olevan suureksi osaksi kiinni maantieteellisen sijainnin aiheuttamasta kylmästä ilmastosta ja sähkölämmityksen tarpeesta. Toisaalta sähkönkuluttajien kärjessä ovat myös lämpimistä maista varakkaimmat, kuten Qatar ja Kuwait, joissa taas tarvitaan jatkuvasti sähkökäyttöistä ilmastointia rakennusten viilentämiseksi. Tietenkään kaikki ei ole näin yksioikoista, mutta juuri tällaisten syyn ja seurauksen pohtimisen herättämiseen Gapminder on parhaimmillaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti