tiistai 24. marraskuuta 2009

Joulun parhaat lahjat miehelle #1

Joululahjan keksiminen kaikillle tuttaville, edes niille läheisimmille, ei ole aina ihan yksinkertaista. Tulee joko tunne, että lahjan saaja ei oikeasti tarvitse harkittua lahjaa tai ettei vain löydy mitään lahjaideoitakaan. Alla muutama lahjavinkki kaikille, jotka ovat ostamassa lahjoja miehille. Lahjavinkkejä kerätessä olen keskittynyt pitkään käyttöikään, todelliseen hyödyllisyyteen ja osittain maailmanparannukseenkin. Lisää vinkkejä on tulossa vielä ennen joulua.

Sykemittari

Moni mies laiminlyö kuntoliikuntaa, lenkkeilyä ja muuta urheilua vain siksi, että joku lenkkipolun kiertäminen on päämäärätöntä kehän juoksua. Miksi lähteä mihinkään kun kuitenkin päätyy aina takaisin lähtöpisteeseen - vieläpä hikisenä ja hengästyneenä? Kilpailuvietin ollessa kova, urheiluun kannustaa tietenkin penkkiurheilijankin ahkerasti seuraama tilastotieto. Sykemittari kertoo miten harjoitus etenee ja antaa selvät tavoitteet, joita voi päivittäin yrittää ylittää. Motivointi paranee vielä entisestään kun mittariin liitetään GPS-lähetin ja PC-siirtotyökalu, jolloin omia urheilusuorituksiaan voi verrata kartalla ystävien vastaaviin. Jos kaveri jaksaa viiden kilometrin lenkin aamuisin, niin tottahan itse on pinnistettävä se kuudeskin kilometri!

Kotimaisen Suunnon sykemittariperheen keskimalli t3c maksaa Capi-Luxin verkkokaupassa 129 euroa ja rannekiinnitteistä sykemittaria voi myöhemmin laajentaa Suunnon omilla POD-lisälaitteilla. Tarjolla on lisälaitteita polkupyöräilyyn, PC-koneeseen tietojen siirtämiseen, askelmittaukseen ja GPS:llä varustettuun reitinseurantaan.

Kengänhoitosarja

Nahkakenkien hoitohan on luonnollinen juttu ja jokaisen miehen kaapista varmasti löytyy jonkinlaista kenkälankkia tai nahanhoitoainetta kävelykenkien hoitoon, mutta miten mahtaa olla lenkkitossujen hoidon laita? JGoodsin verkkokaupasta löytyy 35 dollarin eli vajaan 25 euron hintainen lenkkarinhoitosetti miehelle, joka käyttää vapaa-ajallaan useammin Converseja kuin Pomareita. Pakettiin kuuluu hoito-ohjevihkosen lisäksi pyyhe, sieni, sivellin, vanupuikkoja ja puhdistusainetta. Tällä paketilla kenkien käyttöikä kasvaa parhaimmillaan useammalla vuodella.


Maanpuolustusyhtiön hyllystä löytyy puolestaan oiva matkasetti ihan tavallisten nahkakenkien hoitoon. Armeijahenkisyydestä huolimatta neljän euron saapasrasvat ja kaksi harjaa sisältävä minipaketti on oiva etenkin paljon matkustaville.

Työkaluja

Jokainen mies tarvitsee joskus työkaluja. Tämä ei tarkoita aina automaattisesti sataosaisia yleistyökalusarjoja, joiden laatu etenkin halvimmassa hintaluokassa on yleensä jotain surullisen ja murheellisen väliltä. Toki tällaiset täyspaketitkin ovat hyvä lahja, mutta hinta kipuaa äkkiä satoihin euroihin. Budjettihintaluokassa löytyy hyviä monitoimityökaluja, jotka riittävät yleensä etenkin vähemmän remontoivalle tai autotallissa aikaansa viettävälle oikein hyvin. Amazon-verkkokaupasta voi poimia kuusen alle reilulla 20 eurolla Black & Deckerin laadukkaan monitoimityökalun, joka lupaa avata peräti 16 yleisintä pulttikokoa ilman hyllytilaa turhaan vieviä moniosaisia hylsysarjoja.

Ehdoton monitoimityökalujen legenda on kuitenkin Leatherman, jollainen löytyy jokaisen MacGyverin, roudarin ja yleismies-Jantusen vyöltä. Leathermanin valmistamilla työkaluilla voi korjata lähes mitä tahansa ja teräksiset tuotteet on valmistettu myös kestämään kovaakin käyttöä. Valikoimaa löytyy todella paljon hintahaitarilla 40-180 euroa. Hyviä malleja yleiskäyttöön ovat mm. Progearin kauppaamat 47euron hintainen Leatherman Kick sekä 114 euroa maksava Leatherman Super Tool 300.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti