keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Uutta suomalaista automuotoilua

Pääkaupunkiseudun Metropolia-ammattikorkeakoulussa kehitetty RaceAbout-urheiluauto on hyvä osoitus kotimaisesta tuotekehitystaidosta. Vuonna 1998 alkunsa saaneen autosuunnitteluprojektin tulokset saatiin julkisuuteen vuonna 2000 ensimmäisen RaceAboutin muodossa. Vuonna 2002 valmistui toisen sukupolven RaceAbout-kilpuri, joka jalostui vielä vuonna 2005 kolmannen sukupolven myötä varsin kauniiksi kaksipaikkaiseksi pieneksi roadsteriksi. Auton muodot olivat toki melkoisen lähellä Luc Donckerwolken italialaiselle Lamborghinille piirtämiä Gallardoa ja Murcielagoa. Yhdennäköisyydestä huolimatta RaceAboy 05 oli kaunis ja riittävän persoonallinen erottuakseen kilpailijoistaan.



Sitten tuli sähkömoottori. On ilmeisesti jonkinlainen luonnonvakio, ettei ekologisesta autosta saa kuin aivan sattumalta tyylikkään. Onnistujiin lukeutuu mm. yhdysvaltalainen Tesla. RaceAboutin pian X-Prize-kilpailuun osallistuva nelivetoinen vuoden 2010 sähkömoottoriversio puolestaan on muotoilultaan epäonnistunut. Auton keula tuntuu kopioivan Nissanin urheilumallin GT-R:n ja Z-sarjan muotoja, mikä tekee nokasta turhankin tutun tuntuisen. RaceAboutin ainoa todella onnistunut muotoilullinen uudistus on perä, joka on ajattoman tyylikäs pyöreine takavaloineen.




Sivuprofiilissa muotoilijalle on iskenyt volttikuume. Auton ohjaamo on täysin epäsuhtainen muuten kauniiseen muotoon nähden, muistuttaen lähinnä Jetsonit-televisiosarjan avaruusaluksia. Pienessä autossa täytyy toki olla tilaa kuljettajalle, mutta auton muu kylkilinja saa ohjaamon näyttämään sarjakuvamaisen suurelta kuvulta. Kylkilinjan turha monimutkaisuus ja erilaisten toistensa risteävien pokkauslinjojen tarpeellisuus on pakko kyseenalaistaa. Kyljen alaosassa oleva tumma syvennys saa suuren sivuikkunan näyttämään entistä massiivisemmalta vasten ohueksi jäävää kylkiprofiilia. Auton muotoilu olisi toiminut taatusti paremmin edeltäjiensä tapaan avomallisena.



Jostain syystä sähkömoottorin mukaantulo saa kuitenkin autot näyttämään lähes aina edeltäjiään tyylittömämmiltä. Hyvinä perheautoesimerkkeinä tästä toimivat kammottava Toyota Prius ja suorastaan hirvittävän ruma ensimmäisen sukupolven Honda Insight. Honda on saanut Insightissa muodot vihdoin tänä vuonna lähemmäs tavallista perheautomuotoilua, mutta Suomessakin menestystä saavuttanut Prius rämpii edelleen pieleen menneen retroilevan futurismin kourissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti