keskiviikko 10. elokuuta 2011

Café Europa avasi jälleen ovensa

Yksi Tampereen keskustan ainoista onnistuneista olohuonetyyppisistä ravintoloista, Café Europa, on aloittanut toimintansa jälleen remonttitauon jälkeen. Aleksanterinkadulla palveleva Europa on saanut paljon uutta maalipintaa seinilleen ja sisätilat tuntuvat tuulettuneen remontin aikana. Tila tuntuu tyylikkäämmältä, vähemmän sekaiselta, mutta silti sopivan kotoisalta. Vanhat pehmeät kalusteet, sohvat ja nojatuolit ovat yhä tallella. Istumamukavuus onkin yksi Europan suurimmista valteista.

Ruokalistaa on uudistettu hieman, nyt suolaisennälkään tuntuu olevan aiempaa enemmän vaihtoehtoja. Oluita, kahveja ja muita virvokkeita on valikoimassa reilusti ja hintataso on edelleen varsin kohtuullinen. Ravintolan etuosaan on raivattu tilaa pienelle tanssilattialle tai esiintymislavalle. Pieni miinus uudistuneelle ravintolalle tipahtaa ylenpalttisin Kahlúa-mainoksin varustettu terassin markiisi, joka saa ravintolan näyttämään kyseisen kahviliköörin mukaan nimetyltä ennen huomion kiinnittymistä ikkunan Café Europa -logoihin. Pieni mieltä lämmittävä yksityiskohta olivat ravintolan uudet ruokalistat, joiden ilme on mukavan Art Deco -henkinen.

Tunnelma on mielenkiintoinen miksaus jazz-kapakkaa, klubihuonetta ja tanssiravintolaa. Musiikki kuului olevan jälleen radion soittolistoista poikkeavaa elektronista ja rytmistä, mutta mukavan monimuotoista. Café Europan avajaisia juhlitaan 8.-14.8.2011. Lämminhenkinen ja hieman boheemi paikka on syytä pitää mielessä etenkin pienen piirin illanistujaisia ajatellen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti