Hämärän kevätillan jazz

Mikään ei rentouta aivan samalla tavoin kuin jazz. Yhdistettynä kylpyyn ja kirjaan, rauhallinen jazz toimii oivana rentouttajana. Vaikka kappale olisi vauhdikkaampikin, tempaa musiikin monimuotoisuus ja yllätyksellisyys ajatukset pois arjen rutiineista ja tekemättömistä töistä, samalla kuitenkaan pulssia kiihdyttämättä. Jazzin tahtiin maailma tuntuu liikkuvan hidastetusti, samoin keho hidastuu ja ajatukset rauhoittuvat. Toki jos jazz ei kolahda, se ei kolahda. Mikäli tunnet olevasi stressaantunut, kannattaa kuitenkin antaa musiikille mahdollisuus.

Eddie Higgins Trio, "Dear Old Stockholm"

Dexter Gordon, "What's New"

Yläkuvassa yksityiskohta Valerie Delmas'n maalauksesta Havana Club 3 p.m. - Jazz: Trumpet Player.

Lomamusiikkia

Viimeinen viikko lomasta on menossa, mutta vielä on aikaa rentoutua ja nauttia hyvästä musiikista.

Lana Del Rey



Royal Republic



Jacynthe & Alessandro Ristori



Bruno Mars

Melody Gardot

Joulukuu alkaa mukavasti säiden pakastuessa ja eiköhän lumikin kohta peitä synkeän mustaa maata. Talvipäiviin sopii mielestäni ostoskeskusten puhkikuluttamien joululaulujen sijaan oivasti 24-vuotiaan yhdysvaltalaisen jazz-laulajan Melody Gardot'n herkät sävelet. Musiikkiterapian nimeen vannova nuori laulajatar tarjoaa parasta mahdollista rentoutusta tänä vuonna julkaistulla My One And Only Thrill -albumillaan, jolta poimin alle oman suosikkini If The Stars Were Mine. Oheinen YouTube-otos ei ole kappaleen virallinen musiikkivideo, mutta sattuupahan esittelemään esteettisesti upeita romanttisia kohtauksia vanhoista elokuvista. Sopii siis loistavasti kappaleen oheen.



Mainittu Gardot'n albumi löytyy myös Spotifyn musiikkikirjastosta. Laulajan mielenkiintoiseen ja osittain myös traagiseen elämään voi tutustua häntä koskevassa Wikipedia-artikkelissa. Gardot'n sävelin toivotan kaikille Kartanon lukijoille mukavaa ja stressivapaata joulunalusaikaa!

Loudness War tappaa CD:n

Vanhana metallimusiikin ystävänä yllätyin iloisesti kuultuani YouTubessa Metallican tuoreen Death Magnetic -albumin biisejä. Bändihän kuulosti yhtä hyvältä, ellei jopa paremmalta kuin Ride the Lightningin ja Black Albumin aikoina. Olin kuitenkin kuullut jo etukäteen, ettei CD:n äänenlaatu ole erityisen hyvä. Vertailukohtana fanit ovat käyttäneet Guitar Hero III: Legends of Rock -peliin albumista julkaistua versiota. Ajattelin ongelman olevan kuitenkin lähinnä hifistien yliherkissä kultakorvissa, joten päätin ostaa levyn Sokokselta sopuisaan 9,90 euron hintaan.

Vaan kylläpä jää taas levyjen ostelu jatkossa vähemmälle. Äänenlaatu on ilman vertailukohdettakin perustasoisilla tietokonekaiuttimilla kuunneltuna hirveää puuroa. Kuulokkeet päässä levyä ei voinut kuunnella voimatta pahoin. Ongelmana on äänen kompressointi mahdollisimman kovan äänenvoimakkuuden saavuttamiseksi. Kyseessä on sama efekti, jonka vuoksi televisiossa mainokset kuuluvat aina huomattavasti varsinaista ohjelmaa kovempaa. Äänen hiljaisimmat ja kovimmat kohdat rutistetaan lähemmäs toisiaan, jolloin dynamiikka kärsii ja ääni muuttuu auraaliseksi jauhomakkaraksi. Tämä kovan soittovoimakkuden metsästäminen on tehnyt muuten hyvästä Death Magneticista kammottavaa roskaa.

Ei auttanut muuta kuin etsiä piraattipalvelimilta albumin Guitar Hero -versio. Vaikka MP3-muodossa jaeltuna tämäkään tuskin täyttäisi hifistien laatuvaatimuksia, on ero normaalikäyttäjälle huikea. Paremmalla dynamiikalla varustetut, joskin hiljaisemmin soivat kappaleet kuulostavat hyvältä. Kirk Hammettin ja James Hetfieldin kitaratyöskentely kuulostaa jämäkältä, eikä vastikään bändin basistiksi tullut Robert Trujillo jätä kuuntelijaa kaipaamaan yhtyeen jättänyttä Jason Newstedia.



Kuulemani mukaan Death Magneticiakin pahempi Loudness Wariksi ristityn äänenvoimakkuussodan uhri on vuosia odotettu Guns N' Rosesin myytin asemasta kauppojen hyllyille pudotettu Chinese Democracy. Varmaa on se, että kyseisen levyn kohdalla en sorru enää siihen virheeseen, että kuuntelisin varsinaista CD-tallennetta. Levyn voin toki ostaa tukimielessä, mutta ensin varmistan, että biiseistä on saatavilla kunnolliset versiot internetistä.

Patjat - Futon

Edellisessä kirjoituksessani kannustin ihmisiä kertomaan kokemuksiaan käyttämistään patjoista ja mielenkiintoisia ja informatiivisia vastauksia tulikin enemmän kuin uskalsin odottaa. Suuri kiitos huomiosta kuuluu myös Kulutusjuhla -blogille, joka vinkkasi patjametsästyksestäni lukijakunnalleen. Koitan hieman purkaa kommentoinnin perusteella kiinnostavaa patja-asiaa seuraaviin kirjoituksiini.

Futon nousi minulle yllättävänä vaihtoehtona esiin, kiitos Mari Koon ja Zepanderin omien kokemusten. Itselleni futon on aiheuttanut aina vaahtomuovisen mielikuvan, enkä ole tutustunut henkilökohtaisesti tällaisiin patjoihin lainkaan. Kommentit yhdistettynä tutkimusmatkaan internetissä kuitenkin nostivat tämän patjatyypin suosikikseni heti joustinpatjan rinnalle.

Futon on japanilainen, paikallisissa mitoissaan yleensä noin 5cm paksu puuvillalla tai keinokuidulla täytetty kangaspäällysteinen patja. Länsimaiset futonit perustuvat vain etäisesti esikuvaansa, ollen huomattavasti paksumpia ja sisältäen useita kerroksia erilaisia pehmustemateriaaleja. Futonin sanotaan olevan jämäkkä ja hyvin hengittävä, usein orgaanisin materiaalein täytetty patjamalli. Ohuet futon-patjat on myös käteviä vieraspatjoja. Alunperin futonit on suunniteltu tatami-lattialle pieniin asuntoihin, joista patja kerätään yön jäljiltä rullalle ja sivuun muun elämisen tieltä. Huomioitavaa on, että futon-patjan päälle suositellaan aina luonnonmateriaaleista valmistettua petauspatjaa ja lakanaa, jotta hyvin hengittävä patja pääsisi todella oikeuksiinsa.

Futon-patjoja myyviä liikkeitä tiedusteltiin kommenteissa ja pikaisen internetmetsästyksen perusteella löytyi Helsinkiläinen Futon-1, josta saa esim. kierrätyspuuvillalla ja vaahtokumikerroksella täytetyn 160*200cm kokoisen patjan hintaan 246 euroa. Paksuutta patjalla on 14cm.

Helsingin Fredrikinkadulla sijaitseva FTN Futon Shop tarjoaa kolmea erilaista patjaa, joiden pehmuus vaihtelee käytetyn täytteen (mm. puuvilla ja luonnonkumi) mukaan. Hintatietoja FTN ei valitettavasti ilmoita kotisivuillaan. Sama puute esintyy niin ikään Helsinkiläisen Futon Bed Shop Oy:n sivustolla, jossa kuitenkin esitellään tarjotut neljä eri patjavaihtoehtoa, joissa materiaaleina mm. hevosenjouhi ja hamppu.

Futon Shop Oulu myy viittä eri patjavaihtoehtoa, erikoistäytteinä kookos ja freoniton vaahtomuovi. Hintaa 15cm paksulle ja 160*200cm kokoiselle kookos-puuvilla-patjalle tulee 358 euroa. Futon Shop Turku tarjoaa Tanskassa valmistettuja patjoja, joista löytyy erittäin hyvät pdf-muotoiset malli- ja hintakatalogit suoraan sivustolta. Esimerkkinä Karup-malliston puuvillavanusta ja kookos/latex-levystä valmistettu 160*200cm patja maksaa 389 euroa.

Tamperelainen Futonia säväyttää yhdessä Turun Futon Shopin kera kauneimmilla kotisivuillaan, mutta jälleen kerran edes viitteelliset hintatiedot ovat asiakkaan ulottumattomissa. Futonia tarjoaa kuitenkin Innovation ja Nippon patjamallistoja, sekä erikoisuuksina kantokassin sisältävää matkapatjaa ja joogafutonia.

Lopuksi voisin todeta futon-patjan olevan hinnaltaan varsin kilpailukykyinen etenkin halvempien runkopatjojen ja joustinpatjojen kanssa. Futonin etuina ovat hyvän hengittävyyden takaavat luonnonmateriaalit, sekä käytännöllisyys tilanteissa, joissa patjaa pitää siirtää usein, esimerkiksi sohvasängyn lisäpatjana tai vieraspatajana.

Futonmallistoja netissä selatessa kannattaa tutustua samalla Thaimaalaiseen Futon-nimiseen elektronista punkahtavaa rockia soittavaan bändiin, jonka musiikkia on helppo kuunnella selailusession taustalla Myspacesta löytyvän bändin promosivun kautta.

Euroviisut ohi

Euroviisut menivät edellisvuoden todellisuusvääristymää lukuunottamatta perinteiseen tyyliin Suomen sijoituksen ollessa lopulta 17., mutta jopa Ruotsi ja tylsä The Ark jäivät jälkeen, sijalle 18. Irlannille tämä vuosi oli Euroviisuhistoriansa huonoin, sillä he keräsivät vain 5 pistettä koko kilpailussa ja jäivät viimeiseksi. Mielenkiintoista on huomata myös, että BIG4-blokin maat, eli rahottajamaina aina suoraan finaaliin pääsevät Espanja, Iso-Britannia, Ranska ja Saksa olivat kaikki aivan häntäpäässä, Suomen perässä, pistesaldoillaan.

Kilpailun voitti Serbian Marija Serifovic kappaleellaan "Molitva". Viisuvalvojaisissa Tampereen YO-talolla ei oltu montaa mieltä laulajan ulkonäöstä, mutta eivätpä nämä missikilpailut olekaan. Toiseksi asti ylsi erittäin traaginen (ei, ei tragikoominen) Ukrainan huumoriviisu "Dancing Lasha Tumbai", jonka esitti foliopukuiset pienet tähtihatut, joiden kärjessä ilmeisesti kotimaassaan tunnettu drag-artisti Verka Serduchka, oikealta nimeltään Andrei Danilko. Esitys oli huono.

Itse kilpailun järjestäminen sujui kaikista aiemmista budjettiongelmista huolimatta hienosti ja olikin yksi Euroviisujen historian hienoimmista niin elävine lavasteineen, kuin loistavine väliaikaesityksineenkin. Juontajapari Jaana Pelkonen ja Mikko Leppilampi toimivat hyvin yksiin, joskaan koomikko Krisse Salmisen käyttöä takahuoneessa en aivan ymmärtänyt. Kyllä ensi vuonna on Serbialla kova työ yltää vastaavaan tasoon viisuja järjestäessään.

Lisäys:
"Me olemme maailman paras bändi riippumatta jostain paskakilpailusta", Ola Salo puuskahti tiedotustilaisuudessa Aftonbladet-lehden mukaan [via Helsingin Sanomat]. Ei sinänsä, totta ruotsalaiset silti puhuvat kun itkevät naapuriäänestystä (itsekin tosin antoivat Suomelle 12 pistettä). Itä-Euroopan uudet Mikä-mikä-maat ovat siinämäärin kavereita keskenään, että voiton saaminen Länsi-Euroopan puolelle vaatii jo todella hyvän esityksen. Euroviisujen pistejärjestelmä kaipaa kipeästi uudistusta.

Raputanssin alkeet

Ihan vain keventääkseni kartanon tunnelmaa kaivoin Rapumiehen melodiset chip-kappaleet taustalle soimaan. Suosittelen tutustumaan etenkin mikäli elektro tai vanhojen tietokonepelien soundi on mieleesi.

Muuten tänään onkin hieman vanhemmat notaatiot vallanneet ääniaallot, lainasin nimittäin paikallisesta kirjastosta hieman lisää jazzia Cab Callowayn (tuttu myös Blues Brothers -elokuvasta), Ted Cursonin (Tuttu Pori Jazzeilta) ja Ella Fitzgeraldin muodossa.

Suosittelen tässä samalla kaikkia iPodin omistajia tai muuten podcasteja kuuntelevia tilaamaan YLE:n loistavasta podcast-kirjastosta hyvää, toimitettua sisältöä soittimeenne. Näinä mainosrahoitteisten radioiden aikana kanavien informaatiosisältö on käynyt varsin köyhäksi. Onneksi löytyy Kansanradion kaltaisia loistavia ohjelmia, jotka ärsyttävät juuri sopivasti ja muistuttavat siitä, että omat asiat ovat sittenkin varsin hyvin kun ei tarvitse radioon soitella ja valittaa turhanpäiväisistä asioista.