torstai 28. elokuuta 2014

Maidon korvikkeet kokeilussa

Tein näin loppukesällä pienen kokeilun ja yritin jättää maidon vallan ruokajuomana pois, mikäli tämä poistaisi ainaista turvotuksen tunnetta syömisen jälkeen. Olen jo useamman vuoden juonut pääasiassa laktoositonta maitojuomaa, joka mielestäni maistuu aivan samalle kuin tavallinen laktoosimaitokin. Nyt otin testiin Rainbow'n soija- ja kaurajuomat. Molempien väri on epäilyttävän kellertävä, eikä kaurajuoman vetinen koostumus ainakaan lisännyt visuaalista vetovoimaa.

Soijajuoma maistuu pääasiassa sille kuin maitoon olisi kaadettu mukaan soijakastiketta. Makea, soijamainen maku aiheutti äkkiä irvistyksiä ja juoman sai alas vain vaivoin. Kaakaojauhon kera soijajuomasta tuli tietysti vielä makeampaa kaakaota, hieman samanlaista kuin laktoosittomaan maitoon tehtynä.

Kaurajuoma oli sellaisenaan nautittuna vaivoin soijajuomaa maukkaampaa. Soijan maku puuttui, tilalla oli seisseen kauravellin maku. Vielä on ainakin riisijuoma maistamatta, mutta toistaiseksi tilanne ei näytä maidonkorvikkeiden kannalta erityisen valoisalta. Olen palannut takaisin laktoosittomaan maitojuomaan, koska se oikeasti maistuu hyvälle myös sellaisenaan nautittuna.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti