tiistai 17. huhtikuuta 2007

Autojen estetiikasta

Usein auto kertoo omistajastaan enemmän, kuin omistaja tahtoisi edes kertoa. Mielleyhtymät, mainosten luomat mielikuvamaailmat, sekä autonomistajien stereotypiat ovat tuttuja kaikille. Siksipä autoa valitessa kannattaa miettiä tietysti ekologisten ja käytännön seikkojen lisäksi myös, mitä autollaan kertoo itsestään muille.

Tällä kertaa silmiini osui The Cool Hunter blogissa kuva arkkitehtoonisesti tyylikkäästä rakennuksesta ja sen pihassa olevasta Citroen SM:stä. Miten loistavasti nämä kaksi muotoilutulosta sopivatkaan yhteen. Citroen kertoo myös matkan päällä omistajansa pettämättömästä tyylitajusta, sillä onhan SM:llä matkustanut aikoinaan mm. Leonid Brezhnev, Haile Selassie, Idi Amin, sekä Iranin shaahi lukuisten amerikkalaisten näyttelijöiden ohella. Luonnollisesti Ranskan presidentin virka-autona oli myös iso sitikka. Lisätietoa Citroen SM:stä löytyy englanninkielisestä Wikipediasta. Myös Citroënët tarjoaa kuvia autosta.

Valitettavasti uusien autojen muotoilu on pääosin viimeisen 20 vuoden ajan ollut niin mitäänsanomatonta, että tämänkaltaisia designikoneita ei ole juuri päässyt syntymään etenkään isojen sedan-mallisten autojen ryhmässä. Toivottavasti lähitulevaisuudessa autojen muotoilussakin löydetään jälleen rohkeutta toteuttaa reilusti massasta poikkeavan näköisiä kulkupelejä meille, joille lastenrattaiden mahtumista ja loputonta tehoreserviä tärkeämpää on kompromissiton esteettisyys.

1 kommentti: