sunnuntai 5. elokuuta 2007

Muutoksen tuulia

Kartanon isännän elämässä on alkamassa uusi jännittävä aiakausi. Muutto oman pihan omaavaan rivitaloasuntoon on edessä vajaan kuukauden päästä ja jo tässä kuussa opintojen loppumetrit häämöttävät työharjoittelun alkaessa paikallisessa monimediayrityksessä.

Jatkossa blogista saattaa siis löytyä myös pihanhoitoon liittyvää asiaa kun aihe käy henkilökohtaisemmaksi. Muutto kerrostalosta rivitaloon ja pois Tampereen ydinkeskustasta on jo nyt herättänyt paljon mietteitä. Muutto on kuin seikkailu ja tunne on kutkuttava. Uudessa asunnossa on omat hyvät ja huonot puolensa. 80 neliötä on jaettu melko sekavasti, tehden asunnosta mielenkiintoisen ja haasteellisen sisustettavan. Seinillä olevat edellisen omistajan asentamat tapetit eivät miellytä, wc ja kylpyhuonetilojen muovimatot ovat huonossa kunnossa ja vaativat vaihtoa, piha on melko hoitamattoman oloinen ja sauna erikoisenmuotoinen. Paljon on siis tekemistä asunnon viihtyvyyden parantamiseksi.

Myös muutto pois keskustasta tuo uudenlaisia haasteita arkipäivään, kun matka tulevalle työpaikallekin kasvaa kilometristä yli kymmeneen kilometriin. Edessä on vähintäänkin polkupyörän osto ja joukkoliikenteen matkakortin hankinta. Uusi asuinalue on kuitenkin onneksi todella viihtyisä ja sijaitsee luonnon keskellä joten ulkoilumahdollisuudet paranevat kilpaa hengitysilman laadun kanssa. Jo siinä vaiheessa kun kävin katsomassa asuntoa oli metsäisen raittiin ilman työntyminen keuhkoihin yksi suuri plussa muuttopäätöstä mietittäessä.

Kartano blogikin on jo ylittänyt 100 postauksen rajansa jonkun aikaa sitten ja lukijamäärä on ollut mukavassa nosteessa etenkin kesän loppupuolella. Päivittäisiä sivulatauksia kertyy jo yli 40, joka on mielestäni varsin mukavasti. Toivottavasti viihdytte blogin parissa jatkossakin ja toivon myös, että edes murto-osa tästä muuton ja elämäntilanteen muutoksen tuomasta jännittävästä tunteesta välittyisi teillekin asti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti