sunnuntai 15. marraskuuta 2009

Matkalaukkuja purkamassa

Joo-o ja moi vaan kaikille, jotka tätä mahdollisesti lukevat!

Tuossa yläpuolella tätä vierasta jo esiteltiinkin, mutta ehkä vielä pikainen kertaus.
Eli siis: tästä eteenpäin kaikenlaista hömppää teille tarjoilee trrhi, joka on: n. 25-vuotias tamperelainen, opiskelee kolmatta vuotta muotoilua ammattikorkeakoulussa ja tykkää syömisestä, leipomisesta, askartelusta, lukemisesta, televisiosta, elokuvista, koirista ja poneista. Siinä se varmaan sitten olikin. Tyyli on todennäköisesti melko erilainen kuin tähän asti totuttu linja tässä blogissa, mutta toivottavasti se ei säikäytä vanhoja lukijoita muualle.

Tässä ensimmäisessä postauksessa ajattelin esitellä teille muutaman viime päivinä tekemäni jutun. Äärimmäisen suloinen seitsemän kuukautta vanha siskontyttöni on kuulemma toivonut joulupukilta kivoja magneetteja, joita voisi sitten keittiössä ruokaillessa ja oleskellessa jääkaapin ovesta katsella. Ensimmäinen ajatus oli toteuttaa ko. magneetit HAMA-helmistä, mutta sattumalta kirjahyllystä löytyi joskus kauan sitten lahjaksi saatu kirja. The Cute Book on askartelukirja täynnä ohjeita söpöjen minieläinten valmistamiseen. Kirjasta löytyvät selkeät kaavat sekä kuvalliset ohjeet eläinten ompeluun, ja materiaalina on käytetty huopaa, jota omastakin hyllystä sopivasti löytyi, joten eikun tuumasta toimeen ja ompelemaan. Tähän mennessä olen saanut aikaiseksi neljä pikkukaveria ja lisää on mahdollisesti tulossa. Lopputulosta voitte ihailla tästä.


Lopuksi vielä kaikille Spotifyn omistajille (ja miksei muillekin) päivän musiikkivinkki. Katsoin viikko sitten elokuvan 500 Days of Summer, ja vaikka tarina itsessäänkin oli jo ihana, toi soundtrack siihen vielä vähän lisää. Se onkin soinut tässä huoneessa melkeinpä jatkuvasti siitä lähtien. Eli tästä sitten vaan muutkin kuuntelemaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti