Vanhan kertomakirjallisuuden tapahtuma- ja paikkakuvailu on varsin vierasta ja tarunomaista 2000-luvun lukijalle. Niinpä aikansa realistiset kertomateokset vetävät vertoja nykyaikaiselle fantasialle. Luonnon ja elämän kuvaukset näissä vanhoissa kirjoissa ovat todellisia mielikuvituksen apukäynnistimiä.
Erämaan papin tytär, 1922, Runa (suom. E.V.)
"He kulkivat katuja pitkin ajattelematta minne ja joutuivat Djurgårdeniin. He taivalsivat autioita, talvisia teitä. Lumi kimmelsi kuunvalossa ja kyhmyiset tammet ojentelivat valkoisia oksia heidän päidensä ylle. Korkealla ylhäällä tuikki tähtitaivas. Pitkiä matkoja kulkivat he äänettöminä, mutta aika-ajoin ajatteli Hjalmar ääneen. »Ainoa, minkä vuoksi minä enää voin elää, on kunnianhimo ja rikkaus.»"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti