perjantai 11. maaliskuuta 2011

Perjantai-illan parhaat

On olemassa asioita joihin aina palaa. Ostaa aina samoja irtokarkkeja, kuuntelee aina samoja biisejä, tekee aina samoja ruokia. Luottoreseptit ovatkin yksi parhaista jutuista, jotka pelastavat aina kun ei "keksi mitään syötävää". Yksi parhaista omista luottoresepteistäni on maailman paras tomaattikeitto. Sen makuun voi aina luottaa ja se saa aina paremmalle tuulelle, koska se nyt vaan on niin hyvää. Keittoa tarjoili minulle ensimmäiseksi hyvä ystäväni Liisa, ja sen jälkeen olen tehnyt sitä lukuisia kertoja. Mikään maailman terveellisin resepti se ei ole kaikkine juustoineen ja kermoineen, mutta ah niin hyvää. Alkuperäinen resepti löytyy täältä, oma versioni noudattelee sitä melko hyvin. Olen vähentänyt nesteen määrää, koska keitto tuntui nyt jo hiukan ohuelta. Tässä se siis tulee:

Maailman paras tomaattikeitto

500 g tomaatteja
500 g tomaattisäilykettä (murskaa, paseerattua, mitä nyt sattuu saamaan)
1 sipuli pilkottuna
1 laakerinlehti
2 rkl raakaruokosokeria (tavallinenkin ajaa kyllä asiansa)
2 valkosipulin kynttä
suolaa
pippuria
basilikaa (kuivattua tai tuoretta)
1 prk (200 g) Philadelphiaa (tai muuta maustamatonta tuorejuustoa)
1 prk (2 dl) kuohukermaa

Kalttaa tomaatit, eli tee ristiviilto kylkeen, laita kuumaan veteen lillumaan ja poista kuori kun se alkaa irrota. Poista tomaateista myös kannat.

Pilko sipuli ja valkosipuli. Laita kattilan pohjalle voita ja paistele sipuleita sen verran, että niistä tulee kuultavia. Kippaa sekaan tomaattisäilyke ja kaltatut tomaatit. Lisää laakerinlehti, sokeri, suola, pippuri ja basilika. Anna kiehua miedolla lämmöllä n. 20-25 minuuttia, kunnes tomaatit on pehmeitä. Sekoittele välillä jos muistat.

Ota keitto pois levyltä ja anna jäähtyä hiukan. Nouki kyydistä pois laakerinlehti (ei ole hirveän vaarallista vaikket muistaisikaan). Soseuta keitto sauvasekoittimella tai muulla välineellä suhteellisen tasaiseksi. Lisää joukkoon tuorejuusto ja sekoittele kauhalla kunnes se sulahtaa. Laita kattila takaisin kuumalle levylle ja lisää kerma. Kuumenna keitto vielä uudestaan, mutta älä anna kiehua.

Hotki parempiin suihin. (Ehdin jo syödä yhden lautasellisen ennen kuvan ottoa ja sen kyllä huomaa, sori.)




Keiton lisäksi kaipasin jotain makeaa. Toinen puolisko toi viime viikolla Stockmannilta hyvin amerikkalaisia minivaahtokarkkeja. Vaikka ängettiin niitä tietysti heti jo kaakaokupit puolilleen, jäi pussiin silti jäljelle iso kasa. Muistin nähneeni joskus Pirkassa tai jossain muussa lehdessä jonkinlaisen reseptin Rocky Road -brownieista, joissa oli vaahtokarkkeja, pähkinöitä ja suklaata. Aikani googleteltuani löysin jostain randomkeskustelufoorumilta (hukkasin sen linkinkin jo, olisko ollut suomi24) jonkinlaisen reseptin. Kirjoitin sen ylös, tarkistin kaapeista aineet ja ryhdyin toimeen.

Kuiva-aineita yhdistäessäni tajusin, että reseptiin tulisi neljä desiä suklaata, vaahtokarkkeja sekä melkein 6 desiä sokeria. Tästä makeuden määrästä kauhistuneena vähensin sokeria määrää puolella ja sovelsin vähän muutenkin ja kas, mielestäni lopputulos oli juuri sopiva. Nyt voin myös hyvillä mielin ottaa toisen (ja kolmannen ja...) palan, koska kaloreitakin on melko paljon vähemmän! Laitan nyt sulkuihin sen määrän, jota alkuperäinen resepti tarjoili, jos joku vaikka haluaa kokeilla minkälaista siitä tulee. En ole myöskään ihan varma, että minkälaista tästä ylipäänsä oli tarkoitus tulla, koska ohjeistus oli hiukan epämääräinen, mutta itse olin uunista tupsahtaneeseen torttuun varsin tyytyväinen.




Rocky Road Brownies

3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl suolaa
1,5 dl kaakaojauhetta (2 dl)
1,75 dl sokeria (3,5 dl)
1 dl fariinisokeria (2 dl)
130 g valkosuklaarouhetta (2 dl)
175 g sulatettua voita (2 dl)
4 munaa
1dl kahvijuomaa

Täyte:
130 g tummaa suklaarouhetta (2 dl)
2 dl pähkinärouhetta (itse käytin hasseleita ja saksanpähkinöitä)
2 dl vaahtokarkkeja (minejä tai sitten isompia pilkottuina)

Vatkaa kulhossa kevyesti kananmunat, jäähtynyt sulanut voi sekä jäähtynyt kahvi. Sekoita kuiva-aineet keskenään ja sekoita hyvin nesteiden joukkoon. Kippaa taikina leivinpaperilla päällystetylle pellille ja tasoittele sopivaksi levyksi. Paista 170 asteisessa uunissa noin 20 minuuttia.

Sekoita tällä välin täyteainekset keskenään. Ota sitten pelti uunista ja kippaa täyte paistuneen levyn päälle. Laita takaisin uuniin ja anna olla vielä noin 5-7 minuuttia, kunnes vaahtokarkit ovat vähän saaneet väriä.

Hotki parempiin suihin


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti