keskiviikko 10. elokuuta 2011

Ensiasunnon ostaminen

Asunnon ostaminen tuntuu monista vaikealta ja monimutkaiselta haasteelta, mutta yllätys voi olla suuri kun asiat etenevät lähes omalla painollaan alusta loppuun. Pitkään vuokra-asumisen nimeen vannoneena päädyin ensimmäisen kerran laskelmissani siihen tulokseen, että oman asunnon maksaminen tulee kuukausitasolla vuokra-asumista edullisemmaksi. Samalla koin tarvetta muuttaa lähemmäs työpaikkaani, kaupungin keskustaa ja pienempään asuntoon nykyisestä yksinasuttamastani rivitalokolmiosta.

Koko ostamisprosessi sujui seuraavaksi kuvatulla tavalla. Tutkin Etuovi.comin tarjontaa toivomastani kaupunginosasta saaden samalla käsityksen paitsi yleisestä asuntojen tyypistä, myös hintatasosta. Tein alustavia lainalaskelmia lainalaskuri.fi:n avulla ja saatuani kannustavia tuloksia tein verkkopankissa lainahakemuksen pitkään käyttämääni Nordeaan. Pian pankista otettiinkin yhteyttä ja sovimme henkilökohtaisen neuvonta-ajan laina-asian käsittelyyn. Lainahakemukseni tein melko suurelle, mutta lyhennysten osalta realistiselle summalle. Pankki käsitteli tarkennetun, omatakauksella tuetun lainahakemuksen ja ilmoitti pian lainalupauksesta hakemalleni summalle.

Asunnon löytäminen

Seuraavaksi lähdin toden teolla etsimään sopivaa asuntoa. Potentiaalisen kohteen löydettyäni marssin seuraavaan yleiseen näyttöön tutustumaan tarkemmin asuntoon ja kyselemään asuntoon liittyviä asioita, joista tärkein on tietenkin se, mitä remontteja kyseiseen taloyhtiöön on lähivuosina odotettavissa. Asunto oli mieleinen kunnoltaan, sijainniltaan ja etenkin hinnaltaan, joten tein heti näytön jälkeen tarjouksen asunnosta. Seuraavana päivänä välittäjä ilmoitti myyjän hyväksyneen tarjoukseni.

Tämän jälkeen olin jälleen yhteydessä pankkiini, jossa laskettiin uudelle, huomattavasti lainalupauksen summaa pienemmälle rahamäärälle maksusuunnitelma. Pankki ja välittäjä keskustelivat seuraavaksi omalta osaltaan asiat selväksi ja sovimme kaupantekopäivän. Kaupantekopäivänä kirjoitimme myös pankin kanssa lopullisen sopimuksen lainasta takaisinmaksuineen. Välittäjän ja myyjän kanssa kirjoitimme tämän jälkeen kauppakirjaan nimet alle ja sovimme asunnon hallintaoikeuden siirtymispäivän, joka sijoittui jo alle kuukauden päähän.

Näin siis asunnon ostamisen ajattelusta kaupantekopäivään meni aikaa vain noin kolme viikkoa ja asiat sujuivat todella jouheasti kiitos Nordean hyvän asiakaspalvelun, josta matemaattisesti lahjaton maallikkokin ymmärsi mitä on tekemässä ja millaiset erilaisten lainaratkaisujen kustannukset ovat.

Esimerkki asuntolainasta

Koska moni kaipaa esimerkkiä jonkinlaisesta lainataktiikasta, voin tässä jakaa rehellisesti omani. Lainaamani summa 67 000 euroa oli suuruudeltaan asunnon velaton hinta. Koska säästäminen kalliissa vuokra-asunnossa asuessa on vaikeaa, otin hieman lisäkuluja aiheuttavan OmaTakauksen, joka pienensi oman rahan tarvittavan osuuden 5 % asunnon kokonaishinnasta. OmaTakauksen alkukulujen kera tarvitsin siis rahaa ainoastaan 4 500 euroa. Loput asunnon hinnasta hoidettiin lainarahalla. Laina-ajaksi otin melko pitkän 25 vuotta, tietäen kuitenkin, että maksusuunnitelmaa voi muuttaa kerran vuodessa ja sopimuksesta lainaa voi lyhentää silloin tällöin myös suunniteltua enemmän. Pitkä laina-aika tietenkin nostaa korkokuluja, mutta takaa sen, että etenkään aluksi laina ei rasita liiaksi kukkaroa.

Lainan sidoin 3 kk Euriboriin, joka on tutkitusti pitkälläkin aikavälillä 12 kk Euriboria edullisempi vaihtoehto. Ainoastaan todella nopeissa koronnousuissa 3 kk korkoprosentti nousee nopeammin, mutta korkojen laskiessa 3 kk korko myös laskee ensimmäisenä. Korkojen pysyessä tasaisena on 3 kk korko poikkeuksetta 12 kk korkoa alhaisempi. Muuttuvan koron päälle pankki laskee oman marginaalinsa, joka minun tapauksessani oli 0,65 %. Ei markkinoiden edullisin, mutta aivan siedettävä. Varainsiirtovero asunnon ostohinnasta olisi yli 1 000 euroa, mutta alle 40-vuotiaalta ensiasunnon ostajalta varainsiirtoveroa ei peritä.

Varaudu pahimpaan

Asunnon ostaminen ei ole iso mörkö, jota kannattaa pelätä. Lainasumma kannattaa kuitenkin pitää mahdollisimman pienenä ja pyytää lainasta maksusuunnitelma myös korkealla 6,5 % korolla. Mikäli korkotaso äkkiä nousee, on hyvä tietää voivansa selviytyä asuntolainastaan tällaisissakin tilanteissa. Itse laskin lainani kannattavaksi siten, että mikäli asuntoon tulee putkiremontti, joka nostaa rahoitusvastikkeen arviolta noin 160 euroon kuukaudessa ja korkotaso nousee 6,5 %:iin, on kuukausittain maksettava lainalyhennyksen ja yhtiövastikkeen yhteissumma suurin piirtein sama kuin nykyisessä vuokra-asunnossani, jonka vuokran olen pystynyt maksamaan ongelmitta.

Varaudu siis pahimpaan jo asuntolainan ottamista suunnitellessasi, tiedustele asuntosi tulevat remontit tarkasti välittäjältä ja mikäli mahdollista, kysy myyjältä tietoja alueen tunnelmasta, naapureista ja taloyhtiön toiminnasta. Kysele pankkivirkailijalta reilusti tyhmiäkin kysymyksiä, mutta ennen kaikkea ota rohkeasti askel eteenpäin.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen teksti ja plajon hyviä vinkkejä? oletko oman asuntosi ostossa käyttänyt välittäjää vai hoitanut homman itse alusta loppuun?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käytin oman asunnon ostossa välittäjää, sillä koin sen turvallisimmaksi vaihtoehdoksi ensimmäisen asunnon kanssa. Pitkälti asuntokauppaprosessi etenikin välittäjän hoitaessa asiat kuntoon pankin ja asunnon myyjän kanssa. Itselleni kokemus välittäjän käytöstä oli positiivinen, sillä koko ajan tuntui siltä, että joku auttaa minua pysymään ajan tasalla tilanteesta ja huolehtimaan, että kaikki asiakirjat ja sopimukset ovat kunnossa.

      Poista