keskiviikko 10. elokuuta 2011

Café Europa avasi jälleen ovensa

Yksi Tampereen keskustan ainoista onnistuneista olohuonetyyppisistä ravintoloista, Café Europa, on aloittanut toimintansa jälleen remonttitauon jälkeen. Aleksanterinkadulla palveleva Europa on saanut paljon uutta maalipintaa seinilleen ja sisätilat tuntuvat tuulettuneen remontin aikana. Tila tuntuu tyylikkäämmältä, vähemmän sekaiselta, mutta silti sopivan kotoisalta. Vanhat pehmeät kalusteet, sohvat ja nojatuolit ovat yhä tallella. Istumamukavuus onkin yksi Europan suurimmista valteista.

Ruokalistaa on uudistettu hieman, nyt suolaisennälkään tuntuu olevan aiempaa enemmän vaihtoehtoja. Oluita, kahveja ja muita virvokkeita on valikoimassa reilusti ja hintataso on edelleen varsin kohtuullinen. Ravintolan etuosaan on raivattu tilaa pienelle tanssilattialle tai esiintymislavalle. Pieni miinus uudistuneelle ravintolalle tipahtaa ylenpalttisin Kahlúa-mainoksin varustettu terassin markiisi, joka saa ravintolan näyttämään kyseisen kahviliköörin mukaan nimetyltä ennen huomion kiinnittymistä ikkunan Café Europa -logoihin. Pieni mieltä lämmittävä yksityiskohta olivat ravintolan uudet ruokalistat, joiden ilme on mukavan Art Deco -henkinen.

Tunnelma on mielenkiintoinen miksaus jazz-kapakkaa, klubihuonetta ja tanssiravintolaa. Musiikki kuului olevan jälleen radion soittolistoista poikkeavaa elektronista ja rytmistä, mutta mukavan monimuotoista. Café Europan avajaisia juhlitaan 8.-14.8.2011. Lämminhenkinen ja hieman boheemi paikka on syytä pitää mielessä etenkin pienen piirin illanistujaisia ajatellen.

Ensiasunnon ostaminen

Asunnon ostaminen tuntuu monista vaikealta ja monimutkaiselta haasteelta, mutta yllätys voi olla suuri kun asiat etenevät lähes omalla painollaan alusta loppuun. Pitkään vuokra-asumisen nimeen vannoneena päädyin ensimmäisen kerran laskelmissani siihen tulokseen, että oman asunnon maksaminen tulee kuukausitasolla vuokra-asumista edullisemmaksi. Samalla koin tarvetta muuttaa lähemmäs työpaikkaani, kaupungin keskustaa ja pienempään asuntoon nykyisestä yksinasuttamastani rivitalokolmiosta.

Koko ostamisprosessi sujui seuraavaksi kuvatulla tavalla. Tutkin Etuovi.comin tarjontaa toivomastani kaupunginosasta saaden samalla käsityksen paitsi yleisestä asuntojen tyypistä, myös hintatasosta. Tein alustavia lainalaskelmia lainalaskuri.fi:n avulla ja saatuani kannustavia tuloksia tein verkkopankissa lainahakemuksen pitkään käyttämääni Nordeaan. Pian pankista otettiinkin yhteyttä ja sovimme henkilökohtaisen neuvonta-ajan laina-asian käsittelyyn. Lainahakemukseni tein melko suurelle, mutta lyhennysten osalta realistiselle summalle. Pankki käsitteli tarkennetun, omatakauksella tuetun lainahakemuksen ja ilmoitti pian lainalupauksesta hakemalleni summalle.

Asunnon löytäminen

Seuraavaksi lähdin toden teolla etsimään sopivaa asuntoa. Potentiaalisen kohteen löydettyäni marssin seuraavaan yleiseen näyttöön tutustumaan tarkemmin asuntoon ja kyselemään asuntoon liittyviä asioita, joista tärkein on tietenkin se, mitä remontteja kyseiseen taloyhtiöön on lähivuosina odotettavissa. Asunto oli mieleinen kunnoltaan, sijainniltaan ja etenkin hinnaltaan, joten tein heti näytön jälkeen tarjouksen asunnosta. Seuraavana päivänä välittäjä ilmoitti myyjän hyväksyneen tarjoukseni.

Tämän jälkeen olin jälleen yhteydessä pankkiini, jossa laskettiin uudelle, huomattavasti lainalupauksen summaa pienemmälle rahamäärälle maksusuunnitelma. Pankki ja välittäjä keskustelivat seuraavaksi omalta osaltaan asiat selväksi ja sovimme kaupantekopäivän. Kaupantekopäivänä kirjoitimme myös pankin kanssa lopullisen sopimuksen lainasta takaisinmaksuineen. Välittäjän ja myyjän kanssa kirjoitimme tämän jälkeen kauppakirjaan nimet alle ja sovimme asunnon hallintaoikeuden siirtymispäivän, joka sijoittui jo alle kuukauden päähän.

Näin siis asunnon ostamisen ajattelusta kaupantekopäivään meni aikaa vain noin kolme viikkoa ja asiat sujuivat todella jouheasti kiitos Nordean hyvän asiakaspalvelun, josta matemaattisesti lahjaton maallikkokin ymmärsi mitä on tekemässä ja millaiset erilaisten lainaratkaisujen kustannukset ovat.

Esimerkki asuntolainasta

Koska moni kaipaa esimerkkiä jonkinlaisesta lainataktiikasta, voin tässä jakaa rehellisesti omani. Lainaamani summa 67 000 euroa oli suuruudeltaan asunnon velaton hinta. Koska säästäminen kalliissa vuokra-asunnossa asuessa on vaikeaa, otin hieman lisäkuluja aiheuttavan OmaTakauksen, joka pienensi oman rahan tarvittavan osuuden 5 % asunnon kokonaishinnasta. OmaTakauksen alkukulujen kera tarvitsin siis rahaa ainoastaan 4 500 euroa. Loput asunnon hinnasta hoidettiin lainarahalla. Laina-ajaksi otin melko pitkän 25 vuotta, tietäen kuitenkin, että maksusuunnitelmaa voi muuttaa kerran vuodessa ja sopimuksesta lainaa voi lyhentää silloin tällöin myös suunniteltua enemmän. Pitkä laina-aika tietenkin nostaa korkokuluja, mutta takaa sen, että etenkään aluksi laina ei rasita liiaksi kukkaroa.

Lainan sidoin 3 kk Euriboriin, joka on tutkitusti pitkälläkin aikavälillä 12 kk Euriboria edullisempi vaihtoehto. Ainoastaan todella nopeissa koronnousuissa 3 kk korkoprosentti nousee nopeammin, mutta korkojen laskiessa 3 kk korko myös laskee ensimmäisenä. Korkojen pysyessä tasaisena on 3 kk korko poikkeuksetta 12 kk korkoa alhaisempi. Muuttuvan koron päälle pankki laskee oman marginaalinsa, joka minun tapauksessani oli 0,65 %. Ei markkinoiden edullisin, mutta aivan siedettävä. Varainsiirtovero asunnon ostohinnasta olisi yli 1 000 euroa, mutta alle 40-vuotiaalta ensiasunnon ostajalta varainsiirtoveroa ei peritä.

Varaudu pahimpaan

Asunnon ostaminen ei ole iso mörkö, jota kannattaa pelätä. Lainasumma kannattaa kuitenkin pitää mahdollisimman pienenä ja pyytää lainasta maksusuunnitelma myös korkealla 6,5 % korolla. Mikäli korkotaso äkkiä nousee, on hyvä tietää voivansa selviytyä asuntolainastaan tällaisissakin tilanteissa. Itse laskin lainani kannattavaksi siten, että mikäli asuntoon tulee putkiremontti, joka nostaa rahoitusvastikkeen arviolta noin 160 euroon kuukaudessa ja korkotaso nousee 6,5 %:iin, on kuukausittain maksettava lainalyhennyksen ja yhtiövastikkeen yhteissumma suurin piirtein sama kuin nykyisessä vuokra-asunnossani, jonka vuokran olen pystynyt maksamaan ongelmitta.

Varaudu siis pahimpaan jo asuntolainan ottamista suunnitellessasi, tiedustele asuntosi tulevat remontit tarkasti välittäjältä ja mikäli mahdollista, kysy myyjältä tietoja alueen tunnelmasta, naapureista ja taloyhtiön toiminnasta. Kysele pankkivirkailijalta reilusti tyhmiäkin kysymyksiä, mutta ennen kaikkea ota rohkeasti askel eteenpäin.

sunnuntai 7. elokuuta 2011

Eläväistä tekniikkaa autoon

Kuluttajille suunnattu tekniikka on viimeisen 20 vuoden aikana muuttunut yhä huomaamattomammaksi ja jatkuvasti läsnäolevammaksi. Laitteista on tullut lähes orgaanisia automatisoituja apuvälineitä. Näin saattaa jatkossa käydä myös  auton koreille. Esimakua mahdollisesta tulevaisuuden kehityssuunnasta antaa Da Feng futuristisella konseptillaan, Project Flakella.



Da Feng ei ole ensimmäinen eikä varmasti tunnetuin orgaanista korirakennetta suunnitelleista, sillä myös mm. BMW on esitellyt ajotilanteen mukaan muovautuvaa koritekniikkaa. Da Fengin konseptissa ei kuitenkaan muunnella laajoja pintoja yhtenäisenä kappaleena, vaan kori koostuu pienistä liikkuvista pinnoista, joilla voidaan hallita auton käytöstä maaston mukaan sekä ilmanvastusta muuttaen.

Levyjen liikkeellä voidaan tehostaa maaefektiä ja saada auto näin vakaammaksi ääritilanteissa. Myös äkkijarrutuksissa liikkuvat koripaneelit voivat auttaa toimimalla ilmajarruna. Koko kori puolestaan toimii myös joustavana elementtinä, tehden epätasaisella pinnalla ajamisesta turvallisempaa.

Ajatus tilanteen mukaan sopeutuvasta korirakenteesta ei ole teknisesti mahdoton toteuttaa, mutta ajatuksella vie varmasti aikansa päätyä tuotantomalleihin asti, mikäli Flaken viitoittamalle tielle ikinä edes päädytään.

Lähde: CarBuzz

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Kyyttömaito saapui kaupunkiin

Heinäkuun 20. päivä vietettiin Tampereella Armas Maitokaupan virallisia avajaisia. Intiimin kyläkaupan tunnelmaa huokuva pieni myymälä oli vielä osittain viimeistelyvaiheessa, mutta perinteisiä, käsityönä ja luonnonmukaisesti valmistettuja tuotteita riitti hyllyssä liikkeeseen tulleille uteliaille vierailijoille. Tarjolla oli myös silminnähtävää riemua antavia maistiaisia.

Armas-perheen ja yhteistyökumppaneiden tuotteisiin lukeutui todella vihreitä kasviksia, muhkeita patonkeja, vadelmia, juustoja, lihaa ja tietenkin erilaisia nestemäisiä maitotuotteita kuten jogurttia ja makumaitoja. Testaamani mustikkajogurtti sisältää mustikkaa, pastöroitua kyyttömaitoa, hillosokeria ja hapatetta. Makua voi kuvailla ainoastaan aidoksi; mustikkajogurttia puhtaimmillaan ja aidoimmillaan. Hieman makeaa, viileänä raikastavan kevyttä ja pehmeää. Mielenkiintoisesti maun ollessa erinomainen, koko isoa purkillista ei tullut syötyä kerralla loppuun, vaan herkkua jätti mieluusti seuraavaan aamuunkin.

Hellepäivän janojuomaksikin erinomaisesti sopiva 100 % kyyttömaito puolestaan on tavallista maitoa suussasulavampaa ja hieman makeampaa, ilman hyla-maidon kaltaista ällöttävää makeuspommia. Pastöroimaton, homogenoimaton täysmaito oli myynnissä sellaisenaan sekä maustettuina, pirtelömäisinä versioina 2,5 dl:n lasipulloissa. Yksityiskohtana mainittakoon, että lasipullojen hinnassa on mukana 30 sentin pantti, jonka saa takaisin palautettaessa pullo takaisin Armas Maitokauppaan. Maitoa on tulossa myöhemmin myyntiin myös litran astioissa.

Hintataso on luonnollisesti hieman korkeampi kuin marketien hyllyillä, mutta aidot maut ovat ehdottomasti silloin tällöin pienen lisäsatsauksen arvoisia. Hinnat ovat myös varsin kilpailukykyisiä keskustan kahviloiden kanssa ja liikkeessä olikin myös pieni pöytänurkkaus paikanpäällä herkuttelua varten. Voin lämpimästi suositella maistamiani tuotteita, mustikkajogurttia sekä kyyttömaitoa kaikille palan maalaismakua kotiinsa kaipaaville.

Armas Maitokauppa sijaitsee Tampereen keskustassa osoitteessa Tuomiokirkonkatu 17.

torstai 7. heinäkuuta 2011

Cirque Dracula, Turku

Turun Mannerheiminpuistoon pystytetyssä peiliteltassa esitettävä, kustavilaisen ArtTeatron käsialaa oleva Cirque Dracula on mannaa sirkuksesta, tanssista ja teatterista pitäville. Trendikkääseen tapaan ihmismielen pimeämmältä puolelta materiaalia ammentavassa varieteessa seurataan kreivi Draculan (Ebon Grayman) rakkaustarinaa upeasti koristellun ja sisustetun teltan keskellä olevalla pyöreällä lavalla. Lavasteita ei sinällään ole ja tunnelma sekä ympäristö luodaan hyvin hallituilla äänitehosteilla, huolellisella valojen käytöllä ja pienellä määrällä rekvisiittaa.

Elokuun puoleen väliin asti pyörivä esitys on huolellisesti suunniteltu ja millintarkasti toteutettu parituntinen jännitysnäytelmä, jossa on kauhua, huumoria ja korkealla ammattitaidolla toteutettua sirkustemppuilua. Miekannielennän, jonglöörauksen ja akrobatiatemppujen ohella hattua on nostettava lyhyille, mutta tunnelmallisille tanssiesityksille, jotka rytmittävät toimintaa ja toimivat lyhyinä välinumeroina. Myös tohtori Van Helsinkiä esittävä ukrainalainen Kotini Jr saa pelkällä elehdinnällään yleisön naurunremakkaan jännittävämpien temppujen ja herkemmän draaman vastapainoksi.

Esitystä suositellaan yli 13-vuotiaille ja tämä onkin hyvä ohjenuora, sillä aivan nuorimmille Cirque Draculassa on aivan liikaa jännitystä. Osa herkimmistä katsojista varmasti pahoittaa mielensä myös burleskihenkisestä asustuksesta, jossa ohjelman naistähdet esiintyvät. Suosittelen vilpittömästi esitystä Suomen Kulttuuripääkaupungissa vieraileville. Lipun hinta on 39 euroa, mutta toisaalta tunnelma on tiiviimpi kuin elokuvissa ja huvipuistossa yhteensä. S-Etukortilla lipun saa hieman edullisemmin, 35 eurolla.

Lisätietoa esityksestä on luettavissa Cirque Draculan sivuilta.